Tein puoli vuotta osa-aikatöitä huoltamolla fysioterapeutin töiden lopettamisen jälkeen. En kuitenkaan jatkanut siellä kokoaikaisena kesätyöntekijänä, koska minulle 2-vuorotyö oli liian raskas yhtälö 6-7 aikaan heräävän...
Kävin tänään viemässä kolme kestokassillista tavaraa Elävään kauppaan, eli Pohjois-Savossa toimivan työllistymisjärjestön kirpputorille. Pakkailin mukaan mm. vauvan pieneksi jääneitä vaatteita, tekokukkia jotka ostin joskus viirauksissani,...
Minulla oli tiedossa yksi tyhjä viikko 29.5. alkaen, 5.6. aloittaisin kesätyöt. Mieheni isyyslomat alkoivat samana päivänä, joten tiedossa oli mahdollisuus päästä kotoa pois hieman pitemmäksi...
Minulla on tarkasti mielessä se lokakuinen hetki, jolloin tiesin, että en jatka enää vanhassa ammatissani. Istuin olohuoneen sohvan nurkassa ja olin kasvatellut ahdistusta jo pidemmän...
Perjantaiaamuna 26.5. olin Siilinjärven Perheentalolla lapseni kanssa. Kyttäilin kännykkääni ja odottelin viestiä AMK-hakujen todistusvalinnan tuloksista, kuten olin odottanut jo viikon ajan. Hieman kymmenen jälkeen sain...
Odottelen tällä hetkellä kuulevani korkeakouluhakujen todistusvalinnan tuloksista (=katson Opintopolkua 10-20 kertaa päivässä). Olen ollut viimeiset pari kuukautta hyvin uupunut todennäköisesti aika vaativan mutta toki tilapäisen...
Fysioterapeutin töiden lopettamisesta alkaa kohta olla puoli vuotta aikaa. Mitä enemmän viikkoja ja kuukausia kuluu, tiedän sitä varmemmin tehneeni oikeita päätöksiä. Kun vastaan tulee vaikka...
Arvostan ironiaa ja sarkasmia aika korkealle. Sopivan kirpakka huumori uppoaa. Välillä sitä koittaa kääntää negatiivisempia asioita huvittaviksi lukemalla ne ironiseksi ja joskus se tosiaan auttaa...
Kun aloittelin työuraani ammatinharjoittajana, muutin toisesta kaupungista Kuopioon sen vuoksi. Asuin myös hetken aikaa vanhemmillani ja muutaman kuukauden ystäväni asunnossa erään baari-illan lomassa sovitulla vuokralla....
Tänään oli se päivä kun hain korkeakouluun. En edes muista kuinka monena vuotena olen katsellut koulutuksia niin syksyn kuin kevään hauissa. Niin monta kertaa olen...
Näitä ammatteja olen harkinnut viimeisten kolmen – neljän vuoden aikana: Lääkäri Maalari Sairaanhoitaja Kätilö Metsäkoneenkuljettaja Sähköasentaja LVI-asentaja Varhaiskasvatuksen opettaja Tarjoilija Kokki Metsätalousinsinööri Agrologi Ympäristötieteilijä Metsätieteilijä...
Vauvani täyttää kuukauden päästä vuoden. Yhden kokonaisen vuoden. Mitä kaikkea yhteen vuoteen voikaan mahtua. Kuukausien kulku muodostuu jonkinlaiseksi janaksi päässäni, visuaaliseksi ajanjaksoksi. Jakso tuntuu näin...
Tämä blogi oli ennen osoitteessa kerttuikavalko.com.
Ajatuksia työstä, opiskelusta, alanvaihdosta ja harrastuksista.
Blogia kirjoittaa 7 vuotta fysioterapeuttina toiminut ja nyt alaa vaihtava 30-vuotias nainen Pohjois-Savosta. Syksyllä 2023 aloitan rakennustekniikan opinnot Savoniassa.
Lorem ipsum dolor sit amet consectetur adipiscing elit dolor