Ajattelin tänään empatiaa. Se on pyörinyt päässäni jo pitempään semmoisena epämääräisenä höttönä, mutta tänään yhden podcast-jakson myötä taisin saada asiasta paremmin otetta.
Empatiataito on aivan olennainen kaikille hoito-, auttamis- tai terveysalan työtä tekeville, sehän on selvä. Joskus empatia saattaa mielikuvissa sekoittua sympatiaan: sympatia tarkoittaa toisen tunteiden mukana elämistä tai tuntemista, empatia taas kykyä eläytyä toisen asemaan mutta säilyttää silti irrallisuus ja itsenäisyys tilanteesta. Sympaattinen terveysalan ammattilainen on nopeasti entinen ammattilainen, koska tuskin sellaista tunnekuormaa kukaan kestää.
En epäile, että joissain tilanteissa minun oli vaikea pysytellä asiakkaiden kanssa empatian puolella sympatian sijaan. Se on varmaan ihan inhimillistä, mutta päivittäistä se ei ollut eikä edes viikoittaista. Uskoakseni se ei kuitenkaan ollut isoin kompastuskiveni siinä, miksi koin asiakastyön liian kuluttavaksi.
Oma tapani ilmaista empatiaa on emotionaalisen tuen lisäksi konkreettinen auttaminen. Tämä on aika tiedostamaton prosessi, mutta nyt itsetarkkailun myötä olen saanut itseni kiinni jatkuvasta Ratkaisijan roolista. On melkeinpä ihan sama, minkä probleeman tai pulman läheiseni tai tuttuni minulle sanovat, olen kehittelemässä ajatuksissani Ratkaisua. Harvemmin sanon sitä kuitenkaan ääneen.
Tällainen asetelma on teoriassa mainio, kun kyse on fysioterapiasta. Sinnehän tullaan hakemaan jonkinlaista apua ongelmaan, haasteeseen tai tietysti mahdollisesti ennaltaehkäisevästi. Onneksi Ratkaisija on paikalla! Pulma kuin pulma, laitetaan hommaa kuntoon!
Ja siis sehän on ihan mielettömän palkitsevaa, kun saa tuntea olevansa hyödyksi muille. Uskoisin sen liittyvän johonkin ihmisyyden coreen mitä me kaikki jollain tavalla pyrimme toteuttamaan. Muistaakseni Frank Martela on maininnut, että kaikista eniten merkityksellisyyttä ja onnellisuutta meille tuottaa asiat ja toimet, jotka liittyvät muiden ihmisten auttamiseen (en jaksa etsiä tarkkaa sanamuotoa, mutta mitä tahansa Martela kirjoittaa on timanttia).
Ratkaisija toimii vilpittömästä auttamisen halusta. Hänen yksi kielensä, tapansa kommunikoida on keksiä niitä Ratkaisuja. Tietysti nuo keinot voivat olla hiuksenhienoja tai massiivisempia tilanteesta riippuen, pitäähän nyt joku tolkku olla.
Siltikin. Koska lopulta me kaikki olemme oman elämämme päähenkilöitä ja päälliköitä, jotkut toki enemmän ja jotkut vähemmän olosuhteista riippuen, on ulkopuolisen neuvot ja Ratkaisut vain niin hyviä, kuin toinen ihminen antaa niille arvoa ja katsoo pystyvänsä toteuttamaan niitä omassa elämässään. On ihan todennäköistä, että auttamisen tavat eivät siinä hetkessä vain ole sopivia eikä toista ole oikeasti ymmärretty.
Empatian ilmentyminen konkretian kautta ei tietysti ole aina oikea tai riittävä keino haastavassa tilanteessa. Tunnetasolla pitää tapahtua muita asioita, ennen kuin on aika miettiä toimenpiteitä. Joillekin tällainen vilpitön toimeen tarttuminen ilmentyy varmasti ärsyttävänä, eikä ollenkaan sellaisena, mitä tilanteessa edes kaipaa.
Ratkaisijasta saattaa taas tuntua, että iso osa hänen tarjoamistaan Ratkaisuista vuotaa johonkin mustaan aukkoon ja sinne ne jäävät.
Olen myynyt fysioterapian ammattikirjani pois. Jos en olisi myynyt, olisin voinut viitata tutkimustulokseen, jonka mukaan suurin osa asiakkaista ei sitoudu fysioterapiaan, syystä tai toisesta. Syy tai se toinen ei todellakaan aina ole asiakkaan suoraan, vaan monesti henkilöiden tavoitteet ja tarpeet eivät vain ole kohdanneet, eikä ole syntynyt liimaa, joka sitouttaisi asiakkaan prosessiin.
Ratkaisija saattaa kokea em. skenaarion kuitenkin melkoisen kuormittavaksi. Ehkä nyt on aika siirtyä pois kolmannesta persoonasta.
Oma suoraviivaisuuteni ja organisointipyrkimykseni ei vain ollut paras mahdollinen lähtökohta pitkäjänteiseen ihmisläheiseen työhön, johon liittyy olennaisesti se, että toisen puolesta ei voi tehdä mitään valmiiksi. Kyse on toisenlaisesta työskentelystä muiden hyväksi sekä muiden kanssa ja antaa heidän itse löytää oivalluksensa.
Henkilökohtaisessa elämässäni aion silti jatkaa Ratkaisijan roolissa, pitivät ympärilläni olevat ihmiset siitä tai eivät. Ensisijaisesti ratkaisen nyt kuitenkin ihan vain omia asioitani.
