Syyskuun toisena viikonloppuna oli kolmannen Suomen fysioterapeuttien järjestämän kipukoulutuksen aika. Ensimmäisenä päivänä Niklas Särkilahti luennoi neuropaattisesta kivusta ja CRPS:stä (monimuotoinen kipuoireyhtymä). Toinen päivä oli jaettu opettajien osalta puoliksi: aamupäivä kului Anu Parantaisen kanssa kivusta ja seksuaalisuudesta keskustellen. Iltapäivällä Tiina Lahtinen-Suopanki kävi kanssamme läpi myofaskiaalisia kipuja.
Päivät olivat hyvin erilaisia, ja se oli ihan hyväkin. Ensimmäisen päivän aihepiiri oli hyvin erilaista kuin toisen, ja kivun monimuotoisuus ja laaja-alaisuus näyttäytyi kahden päivän aikana taas eri tavoilla.
Olin osallistunut Anun koulutuksiin jo monesti aiemmin, ja ne olivat keskittyneet lantionpohjan fysioterapiaan. Pakko sanoa, että koska aihepiiri oli tuttu ja itselleni läheinen, olin mukavuusalueellani. Se johtui myös siitä, että Anun opetusta on ilo seurata. Ympäristön välittömyys ja avoimuus tekevät tiedon vastaanottamisesta helppoa ja vaikeistakin asioista syntyy helpommin keskustelua, kun ilmapiiri on salliva.
En ole ollut lantionpohjan koulutuksissa noin puoleentoista vuoteen, koska olen keskittänyt opintoja enemmän tuki- ja liikuntaelimistön puolelle. Asiakkaani koostuvat enimmäkseen tules-oireisista ja leikkauksenjälkeisistä kuntoutujista, mutta erkauma-asiakkaita ja synnytyksen jälkeistä liikuntaa aloittelevia tulee tasaisesti. Ensi vuonna taitaa olla taas aika syventää lantion alueen tietämystä.
Kun jokin asia tai aihepiiri on tuttu, siitä tulee helposti eräänlainen itsestäänselvyyden harha. Ajattelee, että asiakokonaisuus on jotenkin päivänselvä tai yleisessä tiedossa. Niin ei voi kuitenkaan olla, koska kukaan ei voi olla asiantuntija kaikilla fysioterapian tai minkään muunkaan alan sektoreilla. Tai jos luulee olevansa, niin silloin on todennäköisesti enemmän hakoteillä kuin voisi kuvitellakaan.
Minulla on tapana kysyä lantion tai alaraajojen kipujen takia vastaanotolle tulevilta, onko heillä minkäänlaisia lantionpohjan oireita, kuten karkailua tai kuukautiskipuja, tai toiminnallisia vatsavaivoja. Lisäksi kaikki lantionalueen leikkaukset, varsinkin genitaalialueiden toimenpiteet tulisi ottaa huomioon. En tiedä, tuntuuko kysymys kovinkin irralliselta, mutta selitän sen niin, että lantionpohjan oireet ovat tutkitusti yhteydessä selkäkipuihin. Anun materiaalien mukaan virtsanpidätysongelmaisilla on yli kaksinkertainen riski usein esiintyvään selkäkipuun, ja tutkimukseen osallistujien määrä (N) on ollut 38050. Ei mikään tapauscase siis.
Lisäksi toiminnalliset vatsavaivat, kuten IBS, liittyvät stressiin ja lantion alueen faskiarakenteisiin, ja nämä saadaan liitettyä lantion tukilihasten toimintaan. Erilaiset lantiokivut voivat olla ärtyvän suolen oireyhtymän erimuotoisia ilmentymiä, ja se on monesti yhteys, jota asiakas ei tiedä. Turvotuksen, ummetuksen tai kaasuttelun ajatellaan olevan itsenäisiä oireita, jotka eivät liity fysioterapiaan. Siksi meidän on ammattiryhmänä helpompi ottaa se hieman vaiettu asia pöydälle ja käydä se läpi.
Luennolla puhuttiin myös stressin ja vireystilan säätelyongelmien vaikutuksista lantionpohjan toimintahäiriöihin. Anu kertoi esimerkin, että kun ihminen joutuu äkkinäisen hädän valtaan, kuten joutuu kolariin tai tapaturmaan, laskee hän helposti alleen. Rakko toimii hädän eräänlaisena hädän ilmentymänä ja tämä pätee myös suolistoon. Kun tiedossa on jännittävä tilanne ja hermostuttaa kovasti, saattaa vessassa joutua juoksemaan hyvinkin tiiviiseen tahtiin. Autonominen hermosto kiihdyttää rakkoa ja suolistoa ja kertoo, että kohta taitaa olla jotain kutkuttavaa tiedossa. Tämä voidaan liittää esimerkiksi yliaktiivisen rakon toimintaan, ja sen juurisyyt voivat olla ajallisesti kaukanakin. Kuusi kuukautta sitten tapahtunut akuutti, pitkäkestoinen stressi, voi näyttäytyä puoli vuotta myöhemmin tunnin välein vessassa käymisenä. Keho ei ole vielä toipunut tapahtuneesta, vaikka mieli ei sitä tietoisesti koko ajan ajattelisikaan.
Toinen asia, mistä keskustelimme paljon, oli kosketuksen merkitys. Tätä painotti myös Tiina iltapäivän osiollaan. Kipupotilaan koskettaminen ei voi eikä saa olla hutaisten ja kiireessä tehty suoritus. Keho voi kantaa kaltoinkohtelua, traumoja tai pitkään päällä olleita lukkoja. Niiden kohtaaminen vaatii meiltä rauhallisuutta, turvallisuuden tunteen luomista ja luvan kysymistä.
Käytän lantionpohjan työssä koko ajan enemmän manuaalista tutkimista lantionpohjan potilailla EMG:n sijasta. EMG on lihasten sähköistä toimintaa mittaava laite, jota käytetään vaginaelektrodilla, joka on liitetty pieneen kännykän kokoiseen laitteeseen. Kun osallistuin muutama vuosi sitten lantionpohjan peruskoulutukseen, kuuntelin hämilläni, kun kouluttajat kertoivat tekevänsä rutiininomaisesti sisätutkimuksia lihasten tutkimiseen. Ajattelin, että tuohon on kyllä itselläni pitkä matka.
Nykyään oma sormeni on eniten käyttämäni mittari niille henkilöille, jotka antavat suostumuksensa manuaaliseen tutkimukseen ja tarpeelliseen hoitoon. Siitä saa joka kerta kieltäytyä ja käyn tämän läpi varmaan rankutukseen asti potilaiden kanssa. Asetelma ei saa olla sellainen, että hoitava taho määrää mitä tehdään, vaan etenkin kipupotilaiden kohdalla täytyy olla todella varma siitä, että ilmapiiri on turvallinen ja paineeton. Rauhallinen kosketus voi itsessään olla kipua lievittävä kokemus. Se voi auttaa helpottamaan kivun pelkoa, jonka myötä myös kipukokemus voi lähteä laukalle ja voimistua.
Koskaan ei voi olla niin kiire, että toista ihmistä ei kerkeä koskettamaan kunnioittavasti ja rauhallisesti. Se on valinta.
