Kuvasimme viime vuoden lopulla Mehiläisen ortopedin Tero Yli-Kyynyn kanssa pienen infovideon lantion sivusiirtymän mittauksesta. Mm. Tiina Lahtinen-Suopanki on tehnyt aihetta sivuavasti kirjallisuuskatsauksen, joka on itselläni edelleen kirjahyllyssä ajoittaista asioiden mieleen palauttamista varten, ja sitä olen tässäkin kirjoituksessa käyttänyt lähteenä. Tarkat viitearvot, mittausasetelmat ja muut yksityiskohdat vaihtelevat hieman riippuen siitä, keneltä kysyt, mutta vaikka kukaan ei varsinaisesti kysykään, niin kerron oman tapani.
Ajattelin siis käydä läpi hieman tuota asiaa laajemmin ja pohtia toisaalta myös mittaamista ja tulosten seuraamista. Pohjana kaikelle mittaamiselle ja arvioinnille on se, että kehitystä oikeasti pystyy seuraamaan, mikäli kuntoutuja on motivoitunut pääsemään tuloksiin ja tavoitteisiinsa. Yhdelle tavoitteena voi olla kivuttomat yöt, toiselle työkyvyn säilyminen, kolmannelle paluu juoksuharrastukseen tai vaikka lapsen kanssa lattialla istuen leikkiminen.
Jos tavoitetta ei pureta pienempiin osiin ja mietitä siihen vaadittavia työkaluja, on edessä aika iso, epämääräinen möhkäle jota kohti hapuillaan. Mututuntuma kertoo tietysti jotain, mutta kuten vaikka isossa painonpudotuksessakin, tulisi kuntoutumisessakin olla välitavoitteita. On aika paljon helpompaa lähestyä vaikka 30 kilon painonpudotusta ajatuksella, että puolessa vuodessa tavoitteena on tiputtaa vaikkapa se 5 tai 10 kiloa sen sijaan, että ajattelee eteensä raflaavasti 60 voipakettia ja uupuu jo itse ajatuksen alle.
Näiden välitavoitteiden avulla voidaan myös tarpeen mukaan vaihtaa työkaluja, mikäli ne eivät toimikaan. Jos parin kuukauden päästä huomaatkin, että painonpudotuksen sijaan vyötärönympärys onkin kasvanut, voi olla ihan hyvä vaihtaa menetelmää. Sama toimii myös kuntoutumisessa: alkuvaiheessa voi harvoin sanoa varmaksi sitä aukotonta ja tuloksiin vievää kokonaisuutta, jolla kuntoutuja pääsee tilanteessaan eteenpäin.
Kokonaisuuden toimivuutta voi muiden keinojen lisäksi tarkkailla muutamilla mittauksilla. Jotkut ovat laajemmalta sovellettavissa kuin toiset, mutta esimerkiksi lantion sivusiirtymää tarkkailemalla voi päätellä jo melko paljon. Yhdellä jalalla seistessä kehon painopiste siirtyy ja lantiolta vaaditaan erilaista stabiliteettia mitä kahden jalan seisonnassa. Ihannetilanteessa tämä stabiilein asento kuormittaa lantiota ja lonkkaa ympäröiviä ja tukevia kudoksia tasaisesti ja sitä voidaan verrata kävelyssä tapahtuvaan tukivaiheeseen. Yhden jalan seisonnassa lonkkaniveleen kohdistuva paine lihastyöstä on noin kolme-neljä kertaa kehon painon verran. (Lahtinen-Suopanki 2013.)
Mikäli yhden jalan nostossa jostain syystä on häiriötä tai lantion sivusiirtymä ylittää tietyt raja-arvot, voi tätä soveltaa juurikin jalkojen päällä tapahtuvaan kuormitukseen kuten kävelyyn ja juoksuun. Otamme päivän aikana työnkuvasta ja aktiivisuudesta riippuen tuhansia tai kymmeniä tuhansia askeleita. Mikäli jokaisella noista askeleista kuormitus jakaantuu epätasaisesti ja hallitsemattomasti tietyille kudoksille jotka eivät lähtökohtaisesti kestä niin suurta kuormitusta, kasvaa siinä riski myös jonkinlaisille seurauksille hermolihasjärjestelmään ja tätä kautta kiputiloille.
Myös puolien välisellä symmetrialla suorituksessa on väliä. Tavoitteena voi pitää alle 2cm eroa puolten välillä. Moni varmasti on kuullut puhuttavan polven linjauksesta esimerkiksi kyykkyharjoituksia tehdessä. Ajatus on sama: lonkan, polven ja varpaan linjauksen olisi edullisinta pysyä samalla viivalla. Jos lantio siirtyy 7cm jalannostossa sivulle, on tätä mahdotonta ylläpitää.
Mittausasetelmia on muutamiakin erilaisia. Toiset mittaavat siirtymän kehon etupuolelta, pitäen napaa nollapisteenä. Asennon ja mittaustilanteen voi vakioida myös mittaamalla siirtymän kehon takapuolelta ristiluun ja alimman lannenikaman välistä ja esim. seisomalla jalat kiinni toisissaan. Tärkeintä on, että asento on aina sama, jolloin se on vertailukelpoinen kuntoutuksen edetessä.
Ihannetilanteessa lantiota tukevat lihakset ja myofaskiaalikudos aktivoituvat jo ennen varsinaista alaraajan irrottamista alustasta. Ennakoivalla aktivaatiolla lantion voimalukitus tapahtuu tiedostamatta ja luo ikään kuin pohjan itse liikkeelle ja kasvavalle kuormitukselle tukijalan rakenteille. (Lahtinen-Suopanki 2013.)
Sama toistuu kävellessä: mikäli esimerkiksi lantiota stabiloivat lihakset aktivoituvat vähän myöhässä, olet kuitenkin jo ehtinyt ottaa askeleen ja aika monta siihen perään. Pysyt kyllä pystyssä eikä maailmakaan kaadu, mutta pitemmän päälle on keholle edullisempaa kuormittaa kehoa kestävämmin. Lantion kontrollia voi harjoitella pieneksi pilkotuilla palasilla alkuasennoissa, joissa tuo stabiliteetti pysyy yllä. Usein voi olla hyvä aloittaa matalista alkuasennoista, kuten selinmakuulta.
Sivusiirtymän kokoon vaikuttavat epäsuorasti kuitenkin lukemattomat eri asiat. Videolla mainitsen esimerkkinä leikkauksen jälkitilan. Tämä voi olla osallisena vaikkapa AMI (arthogenic muscle inhibition) joka on seurausta niveleen kohdistuneesta vammasta. Siinä lihaksen kyky aktivoitua kokonaan on häiriintynyt ilman suoraa vammaa lihakseen tai sitä hermottavaan hermoon. (Hart 2010.) Yleisimmin ilmiö näkyy polvivammoissa ja etureiden aktivaation häiriintymisenä, mutta se pätee kaikkialle kehoon.
Lihaksistomme toimii ketjuissa yksittäisten lihasten sijasta. Mikäli ketjussa on yksikin heikko osanen, ja vaikkapa tuossa etureiden tapauksessa hyvin isokin sellainen, on jatkumo epästabiili eikä se voi toimia tehokkaasti. Yksilöllistä on, minkälaiset korvaavat strategiat keho ottaa käyttöön ja miten se pystyy sopeutumaan tilanteeseen.
Sivusiirtymän mittaus kertoo jotain myös proprioseptiikasta eli asentotunnosta. Se on aisti, jolla aistimme kehon osien asentoa suhteessa muihin kehomme osiin. Se on aistimusta suoraan kehosta, kun taas esimerkiksi näköasti on palautetta ympäristöstämme. (Physiopedia.) Mitä polven rakenteisiin tulee, on esimerkiksi mediaalinen meniski eli sisempi kierukka tärkeä proprioseptiivinen rakenne, yhteisvaikutuksessa muiden rakenteiden kanssa. Mikäli mediaalinen meniski vaurioituu esim. tapaturmaisesti tai rasitusvammana, voi asentotuntoaistimus polvesta häiriintyä ja aiheuttaa instabiiliutta eli vaikeuttaa polven hallintaa. Tämä toimii myös toisinpäin: vähentyneen asentotunnon aiheuttama instabiilius voi johtaa meniskin vaurioon ja siinä ollaankin taas alkupisteessä. (van der Esch 2013.) Tämä voi näkyä esimerkiksi vapinana ja tärinänä tukijalassa, kun toista jalkaa nostetaan ylös. Alaraajasta ei kulje riittävästi aisti-informaatiota, jotta keskushermosto uskoisi kehon pysyvän pystyssä. Silloin ollaan harvoin ihan niissä pienimmissä sivusiirtymissä, ennemmin otetaan seinästä tukea ja pohditaan, miten tasapaino onkin heikentynyt.
Mielenkiintoista onkin, miten toisella jalalla ”tasapaino” on kuitenkin parempi. Korvien välissä voi olla tilanne, joka tulkitsee toisen jalan hapuilevan puolitäyden kuntopallon päällä ja toinen jalka seisoo vakaalla alustalla. Aika ajoin voisikin olla hyvä tehdä kuntosalilla harjoituksia vaikka yhdellä jalalla seisten, tai ainakin kokeilla miten pieni yhden jalan kyykky onnistuisi. Jos toisella jalalla suorittaessa polvi vispaa ja kädet heiluvat kuin tuulimylly, antaa se hieman viitettä kehon symmetriasta tai sen puutteesta.
Sivusiirtymän mittaus senttimetreissä on siis lantionhallinnasta viitettä antava menetelmä, joka on helppo vakioida ja toistaa kuntoutuksen edetessä. Sen kehittyminen voi olla motivoivaa asiakkaalle ja antaa toimintaa ohjaavaa tietoa fysioterapeutille. Kolmen sentin siirtymiin mahtuu kuitenkin yhtä monta suoritusta ja laadullisesti erilaista jalan nostoa kuin on mitattaviakin, joten se on yksi mittaus muiden joukossa.
