Mistä puhun, kun puhun terveydestä? Osa 1: liikunta

Aloittelen hyvin löyhällä aikajänteellä tapahtuvan postaussarjan terveyteen liittyen. Pureskelen omia motiiveja liikuntaan, sopivaan ravintoon, palautumiseen ja muihin elämän osa-alueihin, joihin panostaminen parantaa omaa elämänlaatuani. Kuulostaa nörttimäiseltä omasta mielestänikin. Silläkin uhalla haluan jakaa näitä asioita muiden kanssa, koska olen kulkenut todella pitkän tien siihen, että voin ilman teeskentelyn häivää puhua näistä asioista suorasti ja rehellisesti. Kuten olen aiemminkin sanonut, nyt kun en enää työkseni toimi kannustajana, pystyn keskittymään vain omiin terveyttä tukeviin asioihin.  

Jaottelen terveelliset elämäntavat viiteen eri osaan. Liikuntaan ja aktiivisuuteen, ravintoon, palautumiseen ja lepoon, sosiaalisiin suhteisiin ja viimeisenä oppimiseen ja kehittymiseen. Tuolla tarkoitan jotain aivoterveyttä tukevaa, kuten musiikkiharrastusta, lukemista tai vaikka taidetta. Ristikoiden tai sudokujen tekemistä, uusien taitojen opettelua, jotain sellaista. Sosiaaliset suhteet ja oppiminen tekee hyvää psyykkeelle, luo onnellisuutta ja kuivempana näkökulmana pitää aivojen kalkkeutumista kurissa ja lievittää stressiä.

Liikunta ja aktiivisuus on itselleni se rakkain lapsi, joka ei kuitenkaan saa erikoisasemaa muiden kustannuksella. Monta asiaa pitää tapahtua, jotta voin elää sellaista aktiivista elämää kuin haluan. Pari punttitreeniä viikossa, yhdestä kahteen crossfit-treeniä, koiran kanssa lenkkeily, pihahommat ja hyötyliikunta pyöräilyn ja kävelyn muodossa ovat tällä hetkellä käytännön toteutukset tässä lokerossa. Loputtomasti hengästyttävää aerobista liikuntaa en pysty tällä hetkellä harrastamaan, koska liikunnan ja aktiivisuuden kokonaismäärä nousee niin helposti liian suureksi muun elämän aiheuttamaan kuormitukseen yhdistettynä.

Kunhan talvi saapuu, aloitan taas hiihdon. Realistinen hiihtomäärä on kerran viikossa, mutta sekin aika ja energia tulee ottaa jostain muusta siivusta. Vain yksi crossfit-treeni, vähemmän hyötyliikuntaa, jotain sellaista. Vaihtokauppaa pitää aina tehdä.

Jos asuisin kerrostalossa, minulla ei olisi koiria eikä lasta vietävänä päiväkotiin ja jonka kanssa ulkoilisin päivittäin, todennäköisesti pyöräilisin enemmän tai tekisin enemmän muuta kovempaa liikuntaharjoittelua. Nyt tuo kaikki fyysinen aktiivisuus ja hyötyliikunta korvaavat varsinaista liikuntaa. Voimaharjoittelua ei sen sijaan voi koskaan tehdä ns. vahingossa. Lihaskestävyyspuolta voi kehittää toki vaikka pihatöissä, mutta sillä ei ole kauheasti tekemistä heikkouksiin kohdennetun voimaharjoittelun kanssa.

Kun ensi viikolla opiskeluni alkavat todenteolla, joudun istumaan kymmeniä tunteja enemmän mitä aiemmin. Riittävän askelmäärän tai päivittäisen pienenkin hengästymisen aikaansaaminen ei tapahdu mitenkään vahingossa kuten se on tähän mennessä tapahtunut. Siihen saan kiinnittää huomiota ainakin aluksi.

Kipuilen jonkun verran sen kanssa, että minun on käytännön syistä vaikea noudattaa samanlaista, pitkäkestoista harjoitusohjelmaa. Päädyn usein soveltamaan tekemisiäni tiettyjen periaatteiden pohjalta, eikä tarkkaa nousujohteisuutta aina ole. Jos palautuminen sakkaa tai olen kipeänä, paketti tuntuu leviävän pitkäksi aikaa ja päädyn tekemään sitä sun tätä. Koska en ole urheilija enkä aio kilpailla missään muodossa, ei sillä sinänsä ole väliä. Tavoitteellisemmassa harjoittelussa punainen lanka pitäisi pysyä paljon selvärajaisempana. Kehittymistä ei myöskään tapahdu vahingossa.

Järkevä puoleni tietää, että kyky soveltaa harjoittelua on vain vahvuus tilanteessa, jossa suuria vaivoja ei ole, ei erityisempää kuntoutettavaa ja elämäntilanne on sellainen, että on muitakin asioita, jotka vaativat aikaa ja keskittymistä. Pienen lapsen vanhempana ja täysipäiväisenä opiskelijana en tosiaan voi vaikuttaa kaikkien päivieni kulkuun tai palautumisen optimointiin täysillä. Muuttujia tulee olemaan monia. Se, että tiedän pystyväni skaalaamaan harjoittelua niin, että teen edes jotain, on hyvä asia.

Haluaisin kokeilla koko ajan uusia lajeja. Käytännössä se ei oikein onnistu, koska en ole kiinnostunut ravaamaan Kuopiossa jumppailemassa yhtään enempää kuin on tarpeen käydä siellä koulua. Jatkossa koitan tarttua kaikkiin helposti toteutettavissa oleviin tilaisuuksiin kokeilla uutta tapaa liikkua.

Crossfitin aloittaminen on tuonut paljon lisää monipuolisuutta kehon käyttöön. Olen vasta hyvin alkutekijöissä, mutta eri liikkeiden ja harjoituksien intensiteetin vaihtelevuus sekä monipuolinen kestävyyteen ja voimaan keskittyminen on todella piristävää. Uusien liikemallien kanssa huomaa omat heikkoudet ja rajoitukset paljon selvemmin. Hyvissä puitteissa pystyy harjoittelemaan eri tavalla kuin omalla kellarisalilla. Eri sykealueilla tulee oltua paljon enemmän kuin pelkkää punttia ja kävelylenkkiä tehdessä.

Treeneissä on ihan kaiken tasoisia kuntoilijoita ja liikkeitä muokataan aina liikkujan mukaan. Kaikki kliseet siitä, että CF-harjoituksissa on vain teräskuntoisia osallistujia ja joka kerta riehutaan hirveiden rautojen ja sykkeiden kanssa, on ihan pötyä. Aloittelijat pääsevät kyllä mukaan, mutta itse täytyy pitää huoli riittävän maltillisesta viikko-ohjelmasta, jotta ei tule ylikuormitusoireita. Ihan samalla kuin missä tahansa muussa harrastuksessa.

Lisäksi ajattelen CF-harjoittelun selvästi lajiharjoitteluna. Sen lisäksi pitää olla myös ns. fysiikkaharjoittelua. Kuulostaa hardcore-urheilijan hommilta, mutta sitä se ei ole. Jos en tee omia voimatreenejäni vaan korvaan kaiken crossfitillä, olen ensinnäkin liian paljon korkeilla sykealueilla ja palautuminen sakkaa. Toiseksi tavallisella punttiharjoittelulla varmistan, että minulla on edellytyksiä suorittaa vaikka painonnostoon kuuluvia tempausta ja rinnallevetoa järkevästi: lonkan ja selän voimaa tulee harjoitettua ihan itsenäisesti mikä lisää kapasiteettia tangon kanssa heilumiseen.

Toinen tärkeä osa on olkapään ulkokierron ja muiden liikesuuntien voiman harjoittaminen. Crossfitissä tehdään niin paljon työntöliikkeitä ylös, että ilman ulkokierron voiman lisäämistä hyvin todennäköisesti kohta sattuu ja kiristää hartioita. En todella tarkoita mitään kuminauhahommia vaan progressiivista ulkokierron harjoittamista punteilla. Tällaista siis on, kun vuosia fyssarina toiminut aloittaa uuden harrastuksen. Välillä saattaa lipsahtaa hieman analyyttiseksi, mutta samalla pyrin varmistamaan sen, että jatkossakin voin pysyä mahdollisimman paljon liikkeellä ilman ennaltaehkäistävissä olevia vammoja.

Liikunta on niin tärkeä vastapaino kaikelle muulle elämälle, se pitää mielialani kurissa ja antaa onnistumisen kokemuksia. Liikunta auttaa rauhoittumaan ja hiljentämään mielen hälinät. Uskon, että se auttaa minua myös oppimaan uusia asioita paremmin ja tekee aivoterveydelle hyvää. Ihminen on luotu liikkumaan.

Jaa tämä julkaisu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp

Lue myös:

Tarjolla filosofinen kysymys: mikä sellainen tekeminen saa sinut tuntemaan itsesi juuri omaksi itseksesi, mikä ei tuota varsinaista hyötyä kenellekään eikä sillä näennäisesti ole mitään arvoa?...

On erikoista huomata miten pienistä asioista saa iloa ja onnen tunnetta. Toisin kuin ennen. Koska rahaa oli käytettävissä eri tavalla, tuli  osteltua asioita huomattasti pienemmällä...

Olen ollut kova jännittämään. Sykkeen kohoaminen, käsien hikoilu ja levottomuus on hyvin tuttuja tuntemuksia ennen jonkun odotetun asian tapahtumista. Sosiaaliset tilanteet on myös jännittäneet paljon,...

Tämä blogi oli ennen osoitteessa kerttuikavalko.com.

Ajatuksia työstä, opiskelusta, alanvaihdosta ja harrastuksista.

Kerttu Heinikoski

Blogia kirjoittaa 7 vuotta fysioterapeuttina toiminut ja nyt alaa vaihtava 30-vuotias nainen Pohjois-Savosta. Aloitin rakennustekniikan opinnot Savoniassa syksyllä -23.