Tämä on hankala aihe. Hankala siksi, että minusta ruoasta ja ravitsemuksesta kirjoitetaan ihan älyttömän paljon ”asiantuntija” -nimikkeellä tai -asemassa ja annetaan ohjausta, vaikka taustalla on ehkä korkeintaan itse maksettu lyhyt kurssi tai ei sitäkään. Siksi haluankin korostaa, että tämä on täysin oma näkemykseni ja kokemukseni asiasta eikä minkäänlainen kehotus tai ohjaus. Liikunnan suhteen tiedän olevani kompetentti, mutta ravinnon suhteen olen korkeintaan oman itseni kokemusasiantuntija. Siinäkin roolissa tunnun joskus hortoilevan ihan riittävästi.
En usko kellään olevan täydellistä ruokasuhdetta. Kaikkien kasvatus, kokemukset, genetiikka, mieltymykset ja sattumat muovaavat ruokasuhdetta. Tietysti elämäntilannekin vaikuttaa. Ruokaan liittyviä valintoja miettii eri lailla nyt, kun on vastuussa pienen ihmisen ruokailuista ja myös, kun kokkailee useampaa ihmistä varten säännöllisesti.
Ehkä tärkein punainen lanka ravitsemuksessa on se, että jos tiedän syöväni keholle ja mielelle hyvää tekevää ruokaa, se maistuu paremmalta ja syömisen jälkeen on parempi olo, kuin jos tiedän syöväni jotain toisenlaista ruokaa. Tuo periaate on iskostunut vuosien saatossa syvälle lukemattomien ja lukemattomien toistojen ja rutiinien kehittelemisen jälkeen. Olen aika varma, että makuaistini on muovautunut ravitsemussuositusten mukaiseksi.
Oletus siitä, että ruokailun jälkeen olo on enemmän hyvä kuin huono, niputtuu itselläni täysin yhteen sen kasvispitoisuuden kanssa. Ruoka-annos ilman jotain kasvikunnan tuotetta ei ole minulle kunnollinen annos, vaan siitä puuttuu olennainen osa. Tässä on selvästi oma joustamaton ruokasääntöni, josta en osaa olla sen kummemmin huolissani eikä minulla ole tarvetta päästä siitä eroon. Mitä enemmän kasviksia lisää ruokaan, sen maistuvampaa se yleensä on ja tasapainottaa muita makuja. Ruoka maistuu paremmalta, kun tietää sen tekevän hyvää suolistolle, aivoille, energiatasoille ja olevan yhteydessä vaikkapa pitempään elinikään. (En varmasti etsi yhtään lähdeviitettä. Mutua omalla vastuulla!)
Eläinperäisiä tuotteita käytän, mutta hatusta heittäen noin puolet ja puolet maito- ja kaurapohjaisia tuotteita. Liian tarkat säännöt tai rajoitukset eivät sovi minulle. Olenkin siirtänyt lihatuotteet, varsinkin punaisen lihan, sellaiseen sunnuntaipäivällisen asemaan. Sen muutaman kerran vuodessa, kun syön hyvin valmistettua pihviä, kuuluu sille minusta antaa sen ansaitsema arvostus. Runsaalla lihansyönnillä on niin monia eettisiä, ekologisia ja terveydellisiä ongelmia, että pelkästään tieto noista tekijöistä hillitsevät hyvin lihan kulutusta. Lisäksi makuaisti alkaa vieroksumaan kovaa rasvaa tottumuksesta.
Toinen merkittävä syy käyttää aiempaa vähemmän lihaa on yksinkertaisesti se, että enää ei tarvitse. Korvaavia tuotteita on kaupat täynnä, ja kaikki perinteiset kotiruuat pystytään tekemään hyvin pienellä vaivalla lihattomasti ja halutessaan kokonaan kasvipohjaisesti. Miksi siis en tekisi niin? Miksi käyttäisin jauhelihaa päivittäin, kun pystyn heti keksimään ainakin 5 kasvipohjaista tuotetta, jotka sopivat sen tilalle ilman nikotteluja?
Sen sijaan ystävän omalta lihakarjatilalta saatuja lihoja käytän enemmän kuin mielellään, ja silloin se arkinen jauhelihakeittokin tuntuu juhlaruualta.
Pahaa ruokaa en suostu syömään, tai sen koommin mautonta. Varsinkin ravintoloiden mauttomat tai huonosti valmistetut ruuat sapettavat oikein urakalla. Minulle ei teetä mitään vaikeuksia palauttaa annosta jonkun virheen takia ja pyytää uutta lautasellista. Ravintolakäynnit ovat itselleni sen verran harvinaista herkkua, että tuppaan myös olemaan aika kriittinen niitä kohtaan. Läheiset tietävät, että joskus olen ehkä muitakin asioita kohtaan vähän tarkanpuoleinen. Jos itse voisi tehdä parempaa ruokaa kotona, miksi siitä maksaisi yhtään enempää, kuin sen arvo omasta mielestä on?
On yksi vastakkainasettelu, joka tulee varmaan aina olemaan ravitsemuskeskusteluissa mukana.
“Ruoka on/ei ole vain polttoainetta.”
En oikein käsitä, miksi tässäkin asiassa olisi pakko pysytellä omassa ääripäässään niin itsepintaisesti. Joku näkee ruoanlaiton ja kokkailun harrastuksena ja yhtenä elämän suurimmista iloista, toiselle se on pakollinen paha, jolla nälkää voi siirtää taas muutamia tunteja eteenpäin.
Mielestäni ruoka on ensisijaisesti polttoainetta ja ravintoaineita, mutta sen lisäksi se on lukemattomia muita asioita. On varmaan ihmisestä kiinni, ajatteleeko polttoaineen askeettisena suoritteena vai iloisena ja ravitsevana asiana. Jos ravinnon terveellisyys sekä keholle ja mielelle hyvää tekevät vaikutukset tuottavat itselle iloa, eikös silloin ole ihan ok valita mahdollisimman laadukas polttoaine?
Ruoanvalmistus, arkipäivien ruokien suunnittelu, reseptien etsiminen, kaupassa käynnit ja siellä eri tuotteiden vertailu on minusta pääsääntöisesti mukavaa ajanvietettä. Parhaimpia tapoja rentoutua, tai toisaalta parantaa matalaa mielialaa, on kokkailu ja musiikin kuuntelu. Siihen vielä ajoittain punaviinilasi kylkeen, niin alkaa välittäjäaineet hyrräämään paremmilla taajuuksilla.
Tunnesyömisellä on minusta vähän liian negatiivinen kaiku. Sipsipussin loppu, suklaalevyn lohkot tai pakasteesta otettu pulla tai kaksi voi olla juuri se oikea lääke ajoittain, joka tekee olon hankalassa tilanteessa edes hieman paremmaksi. Miksi itseä pitäisi ruoskia vielä lisää, jos on valmiiksi jo vaikeaa? Pääsääntöisenä tunnesääntelyn keinona ruoka ei tietysti ole mikään kestävä väline, mutta ei varmaan kukaan ajatellutkaan asiaa niin mustavalkoisesti.
Jos ruokasuhteen kanssa on sellaisia ongelmia, että valtaosa ajasta kuluu niiden murehtimiseen ja oma käytös häiritsee itseä, en loogisempaa ratkaisua, kun pyytää apua ammattilaiselta. Ravitsemusterapeuttien ammattitaitoa ei varmasti hyödynnetä niin paljon kuin tarvetta olisi ja osaamista olisi tarjolla. Ruokaan liittyvät ongelmat ja haasteet saattavat joskus aiheuttaa häpeää ja olla sellaisia, että ne halutaan piilottaa mahdollisimman hyvin. Ruoan syömistä ei kuitenkaan voi lopettaa, vaan mahdollisista ongelmista huolimatta ruokailutilanne on pakko kohdata säännöllisesti hengissä pysyäkseen.
Ruoka ja ravitsemus on iloisia asioita. Kun arkiruoka on riittävän hyvää ja ravitsevaa, pystyy muihinkin elämän osa-alueisiin panostamaan paremmin ja saamaan niistä enemmän irti. Satunnainen sipsikulho tai irtokarkkipussi on joskus se paras terveysteko.
