Kun hain fysioterapeutiksi, en tehnyt päätöksiä itse koulutuksen perusteella. Ajattelin, että tykkään ihmisistä ja liikunnasta, niin se varmaan riittää. En missään vaiheessa oikeastaan edes harkinnut asiaa. Hain vaan niihin kouluihin, joita sattui olemaan niillä paikkakunnilla, missä siinä elämäntilanteessa halusin asua.
On muutamia pointteja, mitä olisi ollut oikeasti hyvä tietää ennen opiskelujen alkamista tai edes kouluun hakemista. Tai ainakin mitä minun olisi ollut hyvä tietää.
Ensinäkin, fysioterapia on monessa työpaikassa lähellä hoiva-alaa. Esimerkiksi vessassa avustamiset ovat etenkin vuodeosastolla ja vaikka kotikuntoutuksessa joissain työpaikoissa normaaleita tehtäviä, koska monesti ketään muuta ei ole paikalla. Lisäksi joissain työpaikoissa on haasteena se, että fysioterapeuteilla pyritään hoitohenkilökunnan vaikeasta työtilanteesta johtuen teettää myös ihan perushoitotyötä. Tätä Suomen fysioterapeuttien liitto koittaa suitsia, eikä siihen pitäisi suostua. Ensimmäisessä työpaikassaan olevan henkilön voi olla aika vaikea kieltäytyä, kun paikan saaminenkin on saattanut olla kiven alla. Mutta joka tapauksessa ilman hygieniapuoltakin fysioterapia sisältää selvän hoiva-aspektin useassa työpaikassa. Vähintään harjoitteluissa. Jos se ei tule itseltään luonnostaan, saattaa niissä tilanteissa yllättyä.
Fysioterapia-ammattiin kuuluu poikkeuksellisen paljon jatkokouluttautumista. 1024 kyselyyn vastanneesta fysioterapeutista jopa 85 % olivat suorittaneet joitain jatko- tai täydennyskoulutuksia perusopintojen jälkeen. Oudompaa on, että 62 % kertoi, ettei koulutuksilla ollut mitään vaikutusta palkkatasoon. Tämä on selvästi poikkeavaa muihin aloihin verraten. (Fysioterapia 6/22.)
Samalta tutkimusjoukolta tiedusteltiin palkkatasoa. Kokoaikaista työtä tekevien fysioterapeuttien kuukausipalkka oli keskimäärin 2653e (mediaani 2630e). Palkkahaarukka oli hyvin pieni, eikä työuralla juuri tapahdu palkkakehitystä. Esimiestehtävissä olevien palkka liikkui 3000 – 3500 eurossa. Tässäkin kohtaa palkkakehitys ja sen puute on poikkeavaa muihin aloihin nähden. (Fysioterapia 6/22.)
Poistuma fysioterapia-alalta on suurta: jopa kolmannes jättää alan ennen 10. työvuotta ja hakeutuu muihin tehtäviin. 26 % prosenttia vastanneista kertoi, että ylityökorvauksia ei saa. Niistä, jotka saivat korvauksia, neljännes kertoi saavansa ylityökorvaukset vapaa-aikana tunti tunnista -periaatteella. (Fysioterapia 6/22.)
Oma palkkani oli palkansaajana heti valmistumisen jälkeen 12 euroa. Muistaakseni hieman yli vuoden aikana se nousi 15 euroon. Sitten vaihdoinkin toimenkuvaa ja aloin ammatinharjoittajaksi.
Yrittäjillä on tietysti aivan erilainen palkkiomalli. Tulot ovat isommat, mutta kuten kaikki varmasti ymmärtää, niin ovat menotkin ja kaupan päälle tulee yrittäjyyteen liittyvät riskit ja vastuut. Kaikki eivät sitä halua. Monesti yrittäjän tuloista saa yhtään liioittelematta vähentää useita tonneja vuosittain koulutuksiin ja pitemmät erikoistumiskoulutukset maksavat helposti yli 10 000e. Eikä se riitä, että koulutuksissa käy. Niistä pitäisi oppiakin jotakin, jotta aika, jota ei ole voinut laskuttaa keltään, lopulta tuottaisi jotain.
Alalla on melkoinen tutkimusviidakko. Koska ala on melko tuore, tulee uutta tietoa ihan mielettömällä tahdilla. Hyvin moni asia voi olla jo aivan toisin opintojen alkuvaiheessa ja loppuvaiheessa. Kannattaa tiedostaa, että ihan todella, sitä omaa aktiivisuutta lukea tutkimuksia, artikkeleita ja kirjoja tarvitsee, jos haluaa tehdä työnsä näyttöön perustuen eikä vanhentuneiden käytäntöjen perusteella.
Onneksi näitä innokkaita ikuisia oppijoita on. Itse olen kyllä ahdistunut suuresti juurikin tästä asiasta. Jos omaa yhtään kriittisemmän luonteen itseään kohtaan ja toisaalta haluaisi tehdä työnsä hyvin, on ihan todella vaikeaa vetää rajaa siihen, mitä kaikkea tarvitsisi tietää. Minua on tuskastuttanut ajatus, että joka vuosi pitäisi käydä joku koulutus, viikoittain olisi hyvä selata tuoreimpia julkaisuja ja silti ne uudet, opitut asiat eivät välttämättä ole lainkaan sitä, mitä asiakas kaipaisi.
Lisäksi ei voi unohtaa sitä, että hyvin usein omat ja asiakkaan tavoitteet eivät kohtaa. Kun tiedetään koko ajan enemmän ja enemmän aktiivisen harjoittelun hyödyistä, on näiden keinojen markkinoiminen asiakkaalle ajoittain vaikeaa. Toistan itseäni, se on mielestäni täysin jokaisen ihmisen oma päätös. Tämä tuo mukanaan sen, että ns. valmiita työtehtäviä ei ehkä tule vastaan kovin usein. Onnistumiset tietysti ovat sen takia sitäkin mielekkäämpiä. Fysioterapiatyö on (pitäisi olla) pitkäjänteistä, kummallekin osapuolelle. Kannattaa siis olla valmis uppoutumaan aika syvälle myös käyttäytymistieteisiin ja motivoinnin saloihin.
Toisaalta. Alalle haluavan olisi hyvä tietää, että jos omaa sopivan luonteen, on aidosti kehittymishaluinen, osaa rajata työn ja vapaa-ajan, tiedostaa palkkakehityksen rajat ja nauttii toisten onnistumisesta, voi tästä saada todella rakkaan ammatin. Se voi tuoda virtaa ja iloa. Jos nauttii kouluttautumisesta, tässä hommassa vain taivas on rajana, koska koulutusvalikoimaa on runsaasti ja siellä puolella riittää markkinaa.
Jos kuitenkin kolmannes alalle valmistuneista vaihtaa alaa, ehkä näistäkin seikoista joku on jäänyt kuulematta.
Lähde: Fysioterapia 6/2022. Tärkeä työ, parempi palkka! s. 12 – 13.
