Vulvodynian vaikutukset elämänlaatuun ovat moninaiset. Edellisessä itsehoitokeinoja käsittelevässä tekstissä en maininnut psykoterapeuttisia tai seksuaaliterapeuttisia hoitokeinoja. Psykologisia hoitokeinoja kannustetaan pitämään mukana vulvodynian hoitamisessa muiden hoitokeinojen lisäksi. Tämä pätee myös muihin kroonisiin kipuihin. Keskustelulla ja omien ajatusten tutkimisella ja havainnoimisella on valtava merkitys kivun kokemukseen, ja psykologissa hoitokeinoissa nimenomaan pyritään hoitamaan aivoja, näin karkeasti kun viivat vedetään suoriksi. Vaikuttavaksi hoitomenetelmäksi on todettu mm. kognitiivis-behavioralistinen terapia, CBT. Mikäli taustalla on trauma tai kaltoinkohtelua, tulisi myös traumaterapeuttista työotetta harkita. Parisuhteessa oleva voi kokea vulvodynian aiheuttavan moninaisia vaikutuksia myös kumppaniin ja suhteeseen yleensä, ja silloin pariterapia voi olla oikea menetelmä. (Törnävä 2021, kurssimateriaali.)
Shallcrossin ym. 2017 tutkimuksessa Women’s Subjective Experiences of Living with Vulvodynia: A Systematic Review and Meta-Ethnography käydään läpi vulvodyniaa sairastavien kokemuksia ja toimintaa. Laadullisessa tutkimuksessa löydettiin neljä yläteemaa, jotka jakaantuivat vielä omiksi alateemoiksi. Käyn näitä lyhyesti läpi hyvin vapaamuotoisesti, tutkimuksen voi lukea itse sanasta sanaan niin halutessaan.
Ensimmäinen teema oli sosiaalinen näkökulma: miten vulvodynia vaikuttaa naiseuteen, seksuaalisuuteen ja feminiinisyyteen. Vulvodynian yleisiä oireita on yhdyntävaikeudet. Muun kaltainen seksi saattaa onnistua, mutta heterosuhteiden normiin kuuluva yhdyntä voi olla mahdotonta. Yleisesti voidaan ajatella, että yhdyntäseksi on ainoa oikea tapa harrastaa seksiä, vaikka niin ei tietenkään ole. On olemassa monia muitakin tapoja, eikä seksi tarkoita samaa kuin yhdyntä. Sosiaalinen paine ja ympäristön viestit, esimerkiksi mediasta, eivät kuitenkaan tee asiaa yhtään helpommaksi vaan voivat vaikuttaa omaan naiseuskäsitykseen huonolla tavalla.
Lisäksi erilaiset kiihottumisvaikeudet tai orgasmin saamattomuus voi olla yksi vulvodynian välillinen ilmenemismuoto. Seksi ylipäätään on mediakuvastossa korostuneen orgasmikeskeistä, joten tämän poisjääminen omasta sukupuolielämästä voi herättää negaatioita.
Toisena teemana tutkimuksessa oli terveydenhuoltoon liittyvät asiat. Kuten monessa muussakin sairaudessa, diagnoosin saamisessa voi pahimmillaan kestää useita vuosia. Sen saamisenkaan jälkeen ei ole varmaa, mikä hoitavan tahon tieto ja ymmärrys vulvodyniasta on. Tämä voi aiheuttaa kommunikaatiovaikeuksia ja erilaisten hoitojen tekemistä, jotka voivat voimistaa kipuja merkittävästi ja alentaa potilaan luottamusta terveydenhuoltoon yleensä. Toimenpiteitä voidaan tehdä ilman, että asiakkaan kipua ja kärsimystä otetaan huomioon. Kipupotilaiden surullisen yleinen kokemus on, että heitä ei oteta todesta eikä kivun kokemusta ymmärretä riittävän hyvin. Tämä voi vaikuttaa terveyteen, koska vaivojen takia ei ehkä hakeuduta hoitoon huonojen kokemusten takia.
Kroonisesta kivusta kärsivät saattavat huomata, että joskus joku saattaa sanoa, että kipu on vain sinun päässäsi tai kuvittelet kaiken. On hyvin eri asia, sanotaanko, että kipu on vain sinun aivoissasi, vai että kipusi on hyvin todellinen, mutta sen syy on moninaisempi kuin vain yksi piste intiimialueella. Kivun kokeminen tapahtuu aivoissa, aina. Kroonisessa kivussa kivun sijainnilla on vähemmän ja vähemmän merkitystä, mutta se ei tarkoita, että kipu on kuviteltu. Voi olla, että kehon kivunaistimisjärjestelmä on sairastunut. Tässä on terveydenhuollossa suuri kehittämistarve: miten kipeä ihminen kohdataan?
Kolmantena teemana oli vulvodynian vaikutukset sekä oman itsen ja muiden välisiin suhteisiin sekä ihmisen omiin käsityksiin itsestään ja oma suhde itseensä. Kaikissa tutkimuksissa tuli esille psykologista kärsimystä ja ahdinkoa.
Nämä tunteet ja mielialan muutokset eivät tutkimuksen mukaan johtuneet vain itse kivusta tai yhdyntävaikeuksista, vaan myös suurissa määrin ensimmäisessä teemassa mainituista asioista ja ovat seurausta myös niistä. Joidenkin kokema häpeä aiheeseen liittyen voi estää asiasta puhumisen lainkaan, ja tutkimuksessa oli useita naisia, jotka eivät olleet puhuneet vaivoistaan kenellekään. Koskaan. Tämä saattaa johtaa eristäytymiseen ja yksinäisyyteen.
Neljännessä teemassa käsiteltiin asioita, jotka auttoivat naista pääsemään asiassa eteenpäin. Kyseessä ei ollut ns. kivun poistamiseen tähtäävät keinot, vaan mm. erilaiset tavat, joilla vulvodyniaa sairastavan ja hänen kumppaninsa välinen kommunikaatio parani ja kivuista pystyttiin keskustelemaan avoimemmin. Tämä lisää varmasti luottamusta kumppaniin sekä vähentää eristäytymistä ja yksinäisyyttä. Erilaisin psyko- ja fysioterapeuttisin menetelmin naiset saivat myös itsevarmuutta ja itsepystyvyyden tunne parani. Vertaistuki oli myös hyvin tärkeä tekijä: tieto siitä, että ei ole vaivansa kanssa yksin. Lisäksi jotkut naiset oppivat ja hyväksyivät uusia tapoja harrastaa seksiä pelkän yhdyntäkeskeisyyden sijasta.
Hyvin kapea-alaisessa lyhennelmässäni tuli ilmi aivan valtavan isoja teemoja, joita vulvodyniaan liittyy. Kun näihin peilaa, voi miettiä, mikä vaikutus esim. pelkällä lääkehoidolla on, tai miksi keskustelevaa hoitoa ei voi väheksyä. Näen päivittäin asiakastyössä sen, miten pelkkä fyysinen vaiva olisi helpompi hyväksyä, koska sen hoitokin voidaan nähdä ikäänkuin mekaanisena suorituksena ja “parantamisena”. Sellaista kehon ja mielen eriyttämistä ei oikein kroonisissa kivuissa voi tehdä, mutta on yksilöllistä, hyväksyykö asiaa vai ei. Kaikki kipupotilaat eivät tarvitse vuosien terapiaa, mutta asioiden syvällistä pohdintaa kylläkin. Syytä elämänlaatua heikentävälle oireistolle ei aina löydetä. Siitä saa olla vihainen, surullinen ja suuttunut, mutta jossain vaiheessa niistä tunteista pitää voida päästä irti, jotta jonkinlainen toipuminen ja kuntoutuminen voi alkaa.
Kuvat: unsplash
