Yksin vai yksinäinen?

Ylihuomenna järjestetään Kuopion Insinööriopiskelijat ry:n  syyskokous, jossa valitaan tulevan vuoden hallitus ja puheenjohtaja. Asia on sillä tavalla ajankohtainen, että olen hakenut hallituksen jäseneksi.

Miksi olen hakenut johonkin tehtävään ja yhdistykseen, josta en tiedä yhtään mitään enkä tunne ketään?

Kuten olen jo monesti kertonut, kun tein yrittäjänä töitä, minulla ei ollut juurikaan kollegoita. Tuttuja ammatinharjoittajia tietysti oli, mutta kaikilla oli omat aikataulunsa eikä ollut mitenkään poikkeus, että viikon aikana taukotilassa ei tavannut yhtään kollegaa. Muita huippuja tyyppejä kylläkin tapasi ja sai jutustella niitä näitä, jos sillä mielellä oli.

Koska tein mielestäni todella haastavaa ja itsenäistä työtä, olisin kaivannut todella paljon asioiden puintia ja asiakaskeissien läpikäymistä mielellään ihan päivittäin. Jos työpäivän päätteeksi tuli asiakas, jonka ongelman pähkäily jäi syystä tai toisesta pohdituttamaan vielä työpäivän päättymisen jälkeen, sitäpä sitten pohdin ja samalla koitin olla ajattelematta asiaa. Useasti aika huonolla menestyksellä. Lisäksi monet asiakkaiden asiat olivat niin raskaita, että sen vastapainoksi olisin tarvinnut mustaa huumoria, läpän heittoa ja tilanteen keventymistä aika ajoin.

Samalla kun tein haastavaa ja itsenäistä työtä, tiesin alitajuntaisesti koko ajan, että aivan rehellisesti en haluaisi tehdä sitä enää. Toimin siis tiedostamattani arvojeni ja toiveideni vastaisesti ja sen johdosta olin totaalisen lukossa monta vuotta. En osannut mitenkään aktiivisesti hakeutua kaikkialle, missä olisin kokenut kuuluvani joukkoon. Toisaalta en kokenut oikeastaan haluavani edes olla fysioterapeutti, joten välillä tuntui, että en kuulunut joukkoon edes kollegoiden kanssa.

Olen vasta jälkikäteen pystynyt huomaamaan miten ajattelin, että minun tuli pärjätä yksin kun se nyt vain kuului asiaan. En ehkä osannut kyseenalaistaakaan asiaa sen kummemmin.

Ihmisten kohtaaminen, keskustelu ja yhdessä tekeminen on sitä, mistä sytyn edelleen. Oikeastaan olen alkanut pitää asiakaspalvelusta taas todella paljon, kun olen tehnyt osa-aikatöitä huoltamolla. Tarve ja toive toisten kohtaamiseen ei ole hävinnyt mihinkään, vaikka enää en asiakastyötä haluakaan tehdä.

Siksi haluaisin nyt päästä aloittamaan uuden urani erilaisista lähtökohdista. Yksinyrittäjälle (tai ainakin minulle) ammattiliitto, erilaiset tapahtumat, kokoukset ja muu yhteisön kanssakäyminen ovat olleet aivan utopistisia ajatuksia.

Yhdessä tekeminen? Tapahtumien järjestäminen? Läpänheitto (tulevasta) ammatista (tulevien) kollegoiden kanssa?

Kyllä kiitos.

Jaa tämä julkaisu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp

Lue myös:

Marraskuisena keskiviikkoaamuna Savonian Kampussydämeen oli saapunut Urapolkuja-tapahtuma. Tapahtuma oli osa Rakennuslehden, RIA:n ja RKL:n järjestämää oppilaitoskiertuetta, jonka tavoitteena oli avata rakennusalan mahdollisuuksia opiskelijoille. Aamupäivän ohjelmassa...

On tietysti vähän vaikeaa arvioida vain opiskelun erilaisuutta, kun itsekin on 10 vuotta vanhempi ja harteilla on aika paljon enemmän kokemuksia mitkä on itseä muovanneet....

Opintojen kolmas viikko on nyt meneillään. Ensimmäiset infopäivät menivät tutustuessa käytäntöihin ja kulkiessa kampuksen käytäviä täysin tietämättä missä on. Sen jälkeen rakennustekniikan opiskelu alkoikin ihan...

Tämä blogi oli ennen osoitteessa kerttuikavalko.com.

Ajatuksia työstä, opiskelusta, alanvaihdosta ja harrastuksista.

Kerttu Heinikoski

Blogia kirjoittaa 7 vuotta fysioterapeuttina toiminut ja nyt alaa vaihtava 30-vuotias nainen Pohjois-Savosta. Syksyllä 2023 aloitan rakennustekniikan opinnot Savoniassa.