Kolmas lukuvuosi alkoi vajaa kolme viikkoa sitten. En ole tehnyt vielä oikeastaan yhtään mitään koulun eteen yhtä lyhyttä siltatekniikan tehtävää ja tunneilla paikallaoloa lukuun ottamatta. Lukukauden aloitus on yleensä hieman verkkainen ja vasta myöhemmin alkaa olla tehtävien palautuspäiviä. Parin sairaspäivän takia en ole tunneille päässytkään.
Lukujärjestyksessä on tällä hetkellä pääsääntöisesti kaksi vapaapäivää viikossa. Tämän viikon aikana 45 min oppitunteja on 20 kappaletta, ja se määrä pysyy melko vakiona ainakin tuonne syyslomaan asti. Kahtena päivänä tunteja on iltakuuteen asti, mikä on tällaiselle aamuvirkulle perheelliselle ihmiselle melkoista tervanjuontia.
Kovin samanlaisia nämä kuluneet muutamat arkiviikot eivät ole olleet. Esimerkiksi tämän viikon ohjelma on seuraava:
Maanantai: luentoja koululla, opinnäytetyön tilaajan edustajan haastattelu työpaikalla, taas luentoja
Tiistai: työpäivä, jätevesikaivojen tarkemittauksia ottamassa koko päivän ajan
Keskiviikko: luentoja, kaikille voi osallistua etänä
Torstai: luentoja koululla
Perjantai: työpäivä kunnossapidon urakassa
Olin tänäänkin alun perin menossa koululle vanhasta tottumuksesta. Lähiopiskeluvaatimus on ollut niin ehdoton viimeiset kaksi vuotta, että kotoa käsin osallistumista ei osaa vielä automaattisesti ajatella vaihtoehtona. Päivä pysyy huomattavasti kevyempänä, kun ei tarvitse käyttää yhteensä tuntia matkoihin ja euroja polttoaineeseen. Tietysti jotain jää aina pois, kun ei ole paikan päällä, mutta sen hinnan maksan ihan mielelläni.
Tässä alkaa hiljalleen hahmottua myös opintojen eteneminen. Enää ei tule paljon niitä päiviä, kun istuisin bussiin aamuseitsemältä, olisin tunneilla 8–16 ja istuisin bussissa vielä viiteen asti ennen kuin pääsisin kotiin. Tämä oli pääasiallinen rytmi tässä edeltävät kaksi vuotta, toki lyhyempiäkin päiviä on ollut. Polttoainekulut olisivat kasvaneet niin suureksi, että olen kulkenut tähän mennessä julkisilla. Nyt kun koululle tarvitsee mennä vain parina päivänä viikossa, lyhenee sekin matkoihin käytetty aika ja voin helpommin valita oman auton.
Hauska on huomata, miten hahmotan tuon matkoista vähenevän ajan. Lähtökohtaisesti mieleni arvottaa vapautuvan ajan niin, että ”senkin voin sitten käyttää liikuntaan”. Löytäisin ajan omalle harrastamiselle ja kuntoilulle joka tapauksessa, siitä ei ole kysymys, koska se ei ole neuvoteltavissa. Jos voin käydä kuntosalilla, juoksemassa tai vaikka portaissa sillä aikaa, kun lapseni on päiväkodissa, jää sinne iltapäivään sitten aikaa olla hänen kanssaan.
Olen pyöritellyt päässäni viime aikoina tuota ajan käyttöä ja jatkuvaa kiirepuhetta mikä liittyy varsinkin lasten saamiseen ja perheellistymiseen. En osaa kuvitella, miltä tuntuisi jättää liikunta pois sen takia, että siihen ei olisi aikaa lasten takia. Varmasti tietyt harrastukset ja säännöllisyys voi olla hankalia yhdistää, mutta keinoja liikkua kyllä löytyy erilaisiin elämäntilanteisiin. Lasten kanssakin voi liikkua. Joskus yksityiskohdista pitää neuvotella kotona ja hyvin tietoisesti mahdollistaa myös puolison harrastaminen. Siltikin aivoni lyövät kertakaikkisen tyhjää sen suhteen, että koska minulla on lapsi ja bonuslapsi, opiskelen ja käyn osa-aikatöissä, minulla ei olisi jotenkin aikaa harrastaa liikuntaa.
Joo, useamman lapsen kanssa on erilaista. Perheen ainoilla vanhemmilla on varmasti erilaista. Välillä lapsiperhearki on niin työlästä, että millekään ylimääräiselle ei tunnu olevan energiaa. Poikkeustilanteita on lueteltavaksi ihan loputtomasti.
Tällä hetkellä omaan arkeeni on kuitenkin vapautumassa tunteja lisää viikossa, ja aion todellakin ottaa niistä hetkistä kaiken irti.
