Toisesta lukuvuodesta on jäljellä 6 koulupäivää ja viisi tenttiä. Perusopintojen 40 op osuudesta on jäljellä yksi matikan osatentti. Kunhan kurssisuoritukset kirjataan, käytynä on 140/240 opintopistettä. Kesän aikana tuohon tulee 25 op lisää, kun suoritan kaksi viimeistä harjoittelua ja sitten on harjoittelut tehty. Ensi syksy on viimeinen puhtaasti koululukukausi. Yksi välitavoite siellä on, kun käyn yhden nelosvuoden kurssin, eli otan ensimmäisen harppauksen viimeisestä opiskeluvuodesta. Sen jälkeen kevätlukukaudella teen opinnäytetyön ja suoritan kolme-neljä kurssia. Viimeiselle syksylle jää enää kolme kurssia.
Juuri tällä hetkellä koitan hokea tuollaisia lukemia päässäni. Palastelen opiskelua välitavoitteisiin ja ihan selvästi ensi syksy tulee olemaan yksi iso etappi. Sen jälkeen arkeeni mahtuu taas töitä ja koulun osuus vähenee. Opparin tekoa odotan aika innolla. Odotan itsenäistä tekemistä ja paneutumista asiaan, odotan lähteiden selaamista ja etsimistä. Ennen kaikkea odotan sitä, että saan käyttää aikaani itse valitsemalla tavalla, kun luennoilla ei tarvitse olla joka päivä.
Tämän kevään kurssit ovat olleet jo enemmän ammattiaineita eli sellaista, mitä todennäköisesti tarvitsen töissä, oli ne työt sitten mitä infra-alan töitä tahansa. Englanti, ruotsi, englanninkielinen yrittäjyyskurssi ja viestinnän opinnot on käyty, ja ne sain hyväksi luettua muilla suoritustavoilla. Yllättävän paljon nekin ovat auttaneet, kun tilalle on voinut ottaa seuraavan vuoden kursseja ja tämä opintojen loppupuolisko (!!) täyttyy pelkästään ammattiaineista.
Monesti erilaisia harjoitustöitä ja -tehtäviä tehdessä olen ajatellut, miten paljon paremmin tämäntyyppiset loogiset tehtävät minulle käyvät. Muuttujia on, mutta pääasiassa tehtävien vastaukset ovat oikein tai väärin. Tuntuu, että aivoni lepäävät sellaisissa selvissä raameissa, joita en osannut aiemmassa ammatissani löytää.
Eniten omalta jutulta nyt kevään aikana on tuntunut geoteknisten laskelmien kurssi, jossa on harjoiteltu maan painuman laskemista erilaisten maalajien ja kuormien kanssa, tukiseinän mitoitusta tuettuun kaivantoon ja stabiliteetin laskentaa esimerkiksi tiepengerryksessä tai luiskatussa kaivannossa. Myös kunnossapidon kurssi on ollut ihan eri tavalla motivoiva, koska oma höyhenenkevyt työhistoriani infra-alalla koostuu pelkästään kunnossapidon kesäajan töistä ja ensi kesäkin menee kokonaan niissä merkeissä.
On ollut hyvin monia luentoja, joilla en ole meinannut ymmärtää sanaakaan. Yleensä tämä on tapahtunut betonirakenteiden tai viimeisen matikan kurssin aikana. Niissä hetkissä huomaa miten vaikeaa keskittymistä on pitää yllä ja yrittää ymmärtää, vaikka tuntuu, että ei ole viimeiseen kymmeneen minuuttiin ymmärtänyt sanaakaan. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun kännykkä tai tietokone on silloin ollut omalle tikapuuhermostolle helpompi valinta.
Katutekniikan kurssia odotin kauhunsekaisin tuntein, koska kurssilla käytetään samaa Novapoint-ohjelmaa kuin tiensuunnittelun kurssilla syksyllä. En usko, että olisin kokenut yhtä paljon turhautumista millään kurssilla, kuin viime syksynä luokassa H419. Jostain syystä tämä kurssi meni nyt kivuttomammin ja vähemmällä päänsisäisellä kiroamisella. Välillä suunnittelu on ollut jopa mukavaa, mikä on vastoin aika monia ennakkoajatuksiani. Lisäksi koko suunnittelu-termi on alkanut tarkoittaa eri asioita kuin mitä siitä ajattelin vielä aikaisemmin opintojen vaiheessa. Nyt olen alkanut ymmärtää, että suunnittelijan työnkuva voi olla hyvinkin monipuolinen ja kiinnostava pelkän numeroiden pyörittelyn sijasta.
Olen myös alkanut nähdä ympäristöä uusin silmin. Kun kurssilla käydään läpi jotain infrarakentamiseen liittyvää asiaa, alan havainnoimaan niitä automaattisesti ympäriltäni. Päällyste- ja routavaurioiden kartoittamisen jälkeen silmäni haravoivat jatkuvasti asfalttipintoja, pihoja ja kohonneita kaivojen kansia. Rakennustyömaalta etsin kaivantotyyppejä ja tukiseiniä, perustuksien rakentamisvaiheessa huomaan erilaisia paalutustyyppejä. Tämä kaikki on sellaista, mistä en tiennyt mitään ennen koulun alkua.
Samanlaistahan se oli fysioterapeuttiopiskeluiden aikaan. Ihmiskehoa ja sen liikkumista alkoi tarkastella eri tavalla ja tehdä havaintoja, vaikka ei ihan tiennytkään, oliko niillä mitään merkitystä.
Pakko myöntää, että takki taitaa olla hieman tyhjä taas tästä vuodesta. Juuri nyt en odota mitään muuta kuin sitä, että saan tehdä viimeisen tentin alta pois ja tulla seuraavan koululle syyskuussa.
