Olin vappuviikolla vaeltamassa Salamajärvellä. Kiersin Hirvaan kierroksen joka on 58 kilometrin pituinen rengasreitti, eli reitti alkaa ja päättyy samaan pisteeseen. Olin suunnitellut käyttäväni reitillä neljä päivää, mutta vaellus kesti lopulta kolme päivää. Retki oli suunnitteilla jo viime vuonna, mutta runsasluminen kevät ja KINRAn vappumenot siirsivät lähdön tähän vuoteen.
Koko reitti ei kulkenut kansallispuiston alueella. Reitillä oli myös talousmetsää, hakkuita ja ihan tavallista harmaata soratietä käveltäväksi, mutta näillä leveysasteillä on aika mahdotonta patikoida täysin luonnonvaraisessa ympäristössä korkeintaan kymmeniä kilometriä enempää yhteen menoon.
Suojeltu luonto on harvinaisuus ja harvoin edes näkee luonnontilaisena pitkään ollutta metsää, jos ei tiedä mistä etsiä. Omat retkeni suuntautuvat usein kansallispuistoihin, koska sieltä voi löytää metsää, jota ei ole valjastettu talouden käyttöön. Salamajärven kansallispuisto on perustettu 80-luvulla, joten metsillä, soilla ja niityillä on ollut aikaa hakeutua kohti luonnontilaa.
Aloitin patikan Koirasalmelta, johon jätin auton. Kiersin Hirvaan kierroksen vastapäivään, vaikka luontoon.fi palvelussa suositeltiin kiertämään reitii myötäpäivään. Jostain blogista tai muualta luin, että reitin parhaat osuudet on juuri tuolla reitin länsipuolella, joten halusin jättää ne viimeiseksi.
Ensimmäiselle päivälle olin suunnitellut kulkevani hieman yli 10 kilometriä ja yöpyväni Nielujärvellä. Paikka oli kuitenkin hieman pusikkoinen, joten en halunnut jäädä vaan jatkoin matkaa Sääksjärvelle. Nielujärven kodalla ensimmäiset kohtaamani ihmiset kertoivat, että parin kilometrin päässä olisi kaivo, joten sieltä saisin juomapullotkin täytettyä. Kirkas kaivovesi houkutteli huomattavasti enemmän kuin rusehtava humuspitoinen vesi, vaikka minulla olikin vedenpuhdistukseen suodatin mukana. Keitin sitten vedet, söin ruisleipää ja jatkoin matkaa.
Tuolle Koirasalmen-Nielujärven etapille kannattaa varata juomavettä reilusti mukaan, koska polku kulkee enimmäkseen kuivassa korpimetsässä ja soisen joen vierustaa. Metsässä oli joitain todella isoja mäntyjä, joiden ympärysmittaan olisi tarvinnut reilusti enemmän kuin yhden sylivälin ja joiden kilpikaarna muodostui lautasten kokoisista palasista.
Koirasalmen ja Pyydyskosken tuvan välillä kuljin pisimmät pitkospuut siihen mennessä. Puut olivat uskomattoman pitkät, useita satoja metrejä, ja sain ensikosketuksen Salamajärven moniin soihin. Niitä tulisi vielä reilusti lisää matkan varrella.
Sääksjärvellä oli hyväkuntoinen laavu ja tulipaikka. Puita oli reilusti ja halkomisvälineet paikallaan. Metsäpalovaroitus ei ollut voimassa, niin polttelin tulia ja huomasin taas, miten moneen eri kohtaan ihmiskehossa voi koskea erilaisen rasituksen jälkeen. Päivästä tuli noin 15 kilometrin mittainen, mitä ei sinänsä ollut raskas, mutta tottumattomalle tuollainen päälle 25 000 askelta rinkka selässä on aina jonkinmoinen märkä rätti kasvoille.
Sääksjärvellä ei ollut muita yöpyjiä. Laavussa arkailin nukkua, koska arvelin, että jos muita kulkijoita tulisi laavulle, he eivät välttämättä alkaisi nukkumaan yhdeksältä. Tein ruuan laavulla, keitin kaakaota, söin taateleita, luin kirjaa tabletilta ja sammuin telttaani ennen kymmentä.
Toisen retkipäivän tarkoitus oli patikoida Valvatin autiotuvalle, jossa olisi myös Metsähallituksen ylläpitämä sauna. Olin haaveillut saunomisesta kesken vaelluksen jo päiviä ennen retken alkamista. Saunomisluvan sai Eräluvat-sivustolta ja 10 euron maksu suoritettiin verkkopankissa. Saunan ovet oli auki, puita liiteri täynnä ja vieressä kaivo. Noin 11 kilometrin kävelyn jälkeen yhden aikaan iltapäivällä aloin pumpata kaivosta vettä, lämmittää saunaa ja vesipataa sekä tuvan kamiinaa. Ihan etapin alussa minua tuli vastaan pari kulkijaa, mutta muuten missään ei näkynyt ketään.
Vanha metsänvartijan tupa oli isohko. Keittelin vedet ja söin lounaani ja tein ristikoita. Vartin välein kävin laittamassa lisää puita saunaan ja vesipadan alle. Aika kului hitaasti ja hyvin vähän tapahtui yhtään mitään. Mietin, että tämä se on sitten sitä lomailua. Olla yksin keskellä korpea autiossa, kylmässä tuvassa.
Löylyt maistuvat juuri niin makoisilta kuin ajattelin. Kylpemisen jälkeen palasin tupaan, tein vielä kaksi ristisanatehtävää ja katsoin kelloa. Se oli neljä. Alunperin tarkoituksena oli jäädä Valvatin tupaan yöksi, koska en ole vielä nukkunut autiotuvassa. Jostain syystä olin hieman levoton ja mieli teki jatkaa matkaa. Iso tupa antoi hieman liikaa pontta mielikuvitukselle laukata, ja hiljalleen aloin huomata pakkaavani tavaroita. Olin pitänyt hyvän tauon, syönyt ja mieli oli virkeä. Päätin jatkaa matkaa seuraavalle taukopaikalle, joka oli Ahvenlampi.
Matkalla Ahvenlammelle minua vastaan tuli kaksi patikoijaa. Kysyin, olivatko he pysähtymässä Valvatissa. Kerroin, että siellä odotti vielä melko lämmin sauna ja tupa. He olivat melko tyytyväisiä.
Tuolla muutaman kilometrin pätkällä oli ehkä puolet soratietä ja talousmetsää. Juuri ennen Ahvenlampea luonto muuttui soiseksi mäntymetsäksi, ja itse laavu oli viihtyisin missä olin ollut. Se oli nimensä mukaisesti lammen rannalla, ei tuullut yhtään, laavun ympäristö oli täynnä suopursuja ja matalahkoja mäntyjä. Laavu oli herttaisen pieni ja päätin jäädä siihen nukkumaan. Telttapaikkoja ei olisi kovin paljoa ollut, mutta yhden hengen teltan saa joka tapauksessa vaikka mille pläntille, jos tarve vaatii.
Hakkasin halkoja ja polttelin koko illan tulia. Ilma tuntui kylmenevän ja muutama yö aikaisemmin kansallispuiston alueella oli ollut 7 astetta pakkasta. Tuostakin yöstä tuli todella kylmä, ja huomasin, että kolmen vuodenajan Marmotin untuvapussini ei selvästikään riitä minulle pakkasöihin. Laitoin yöllä untuvatakkia päälle, kääntelin kylkeä ja heräilin jatkuvasti kylmyyteen.
Aamulla olin ihmeen virkeä, vaikka en ole hetkeen nukkunut noin katkonaista yötä. Luonnolla ja ulkona olemisella on ihmeellinen vaikutus, eikä samat säännöt aina päde sisätiloissa olemisen kanssa. Aamu oli kyllä sitten niin kaunis, että se oli kaiken sen palelun arvoista. Ei tuullut yhtään ja aurinko paistoi puiden lomasta.
Tuollaiset hetket ovat juuri niitä, minkä takia tekee mieli lähteä vaeltamaan, suunnitella ruokia, miettiä reittejä ja kyllästyä ja väsyä kävelemiseen. Harvoin ne parhaat kohteet ovat ihan parkkipaikkojen vieressä ja toisaalta vaivannäkö tekee niistä hienoista hetkistä entistä parempia.
Siinä aamutoimia tehdessä varpaat ja näpit alkoivat olla totaalisen jäässä kynsikkäistä ja villasukista huolimatta. Vaikka aamu olikin hieno, päätin, että yksi yö palelua kuitenkin riittäisi. Koirasalmelle olisi 22 kilometrin matka, eli ihan käveltävissä päivässä. Päivästä tulisi kuitenkin aiempia pidempi, joten lähdin tapani mukaan ajoissa liikkeelle hieman kahdeksan jälkeen.
Aamun etappi näytti lähes pelkästään vaeltamisen parhaita puolia. Korkeita puita, laulurastaan lurittelun ihastelua ja yön aikana jäätyneen maan sulamiskosteuden kiiltelyä.
Pidin Sysilammella lounastauon 11 aikaan. Taukopaikka oli iso pihapiiri, jossa oli varaustupia ja muita rakennuksia. Ehkä jostain veden ääreltä olisi löytynyt syrjäisempi yöpymispaikka, mutta itse viihdyn paremmin lähempänä luontoa ja syrjemmissä paikoissa retkeillessä.
Viimeinen 10 kilometriä oli perinteisesti patikan loppumisen odottelua. Vaeltaminen on siinä mielessä outo laji, että sitä odottaa, suunnittelee ja pohtii kuumeisesti pitkään etukäteen. Sitten kun puoliväli on ohitettu ja loppu häämöttää, sitä haluaisi jo aika kovasti, että olisi jo retken loppupisteessä.
Maisemat olivat edelleen upeita, ja Salamajärven laajat suot näyttivät loppumatkallakin parhaita puoliaan. Päivän etapilla törmäsin aamulla Pitkälahden autiotuvalla pariin ihmiseen, mutta muuten vaelsin ilman ihmiskontakteja. Kokonaisuudessaan minua tuli kolmen päivän aikana vastaan 8 ihmistä. Jos olisin kävellyt vastapäivään, en olisi todennäköisesti nähnyt ketään.
Olin takaisin Koirasalmella hieman ennen kolmea. Kävelyyn oli kulunut aikaa ilman taukoa 5 ja puoli tuntia, ja tuntui aina yhtä luksukselta avata autoon jättämäni limpparipullo ja ottaa siitä pitkä kulaus. Sitten vaatteiden vaihto ja kohti kotia.
Vaelluksen jälkeisenä päivänä olin asiaan kuuluvasti kuolemanväsynyt. Itse kävely ei kävellessä tuntunut mitenkään kovin rasittavalta. Rannemittauksella ollut Garmin oli sitä mieltä, että olin suorastaan palauttavassa harjoittelun tilassa, eli kuormitukseni oli hyvinkin matalaa. Ilman sykevyötä sykemittaus on tietysti epäluotettavampaa, mutta hengästynyt en ollut juuri missään vaiheessa kulkemista. Raskaan vaeltamisesta teki harjoituksen kesto ja niin monet toistot ja askeleet. Myös rinkan kantaminen alkoi tuntua yläselässä viimeisen päivän viimeisillä kilometreillä.
Hirvaan kierroksella ei ole juurikaan korkeuseroja, eli maisema oli pitkälti alavaa ja mielestäni helpohkoa kulkea. Kivikkopolkuja on ajoittain lenkin alku- ja loppupäässä, mutta suurin osa tuntui olevan neulaspolkua ja pitkospuita. Toki helpohko on suhteellista, mutta Karhunkierroksen vaarojen, Haltille kiipeämisen ja Kolmen vuoren vaelluksien jälkeen vaativa reitti tarkoittaa minulle jotain muuta kuin Hirvaan kierrosta.
Tämäkin retki antoi minulle aihetta ajatteluun ja ihmettelyyn. Viime vuoden kirjapostauksessa mainitsin Juha Kauppisen Monimuotoisuus-kirjan. Se kirja todellakin muutti jotain ajattelutavassani ja suhteessani luontoon pysyvästi. Meidän ihmisten kädenjälki on ollut ja on kokoajan enemmän murskaava ja itsekkäämpi suhteessa ympäristöön. Meidän on vaikea nähdä sitä, että jos luonto ei voi hyvin, mekään emme voi hyvin ja lopulta luonto on aina se, joka voittaa ja jonka edessä ihmiset ovat täysin voimattomia.
Salamajärvellä oli käynnissä ainakin Koirajoen ennallistaminen ja soiden ojitusten patoaminen. Nämä ovat vain kaksi esimerkkiä hankkeista, joissa luonnon riistäminen on pysäytetty ja tehtyjä virheitä koitetaan paikata ja palauttaa alkuperäistä eliöstöä takaisin ennallistettuun ympäristöön. Niihin hankkeisiin tarvitaan budjettia, ja sen saaminen onkin sitten tänä päivänä eri kysymys.
Luonto antaa kokemuksia, joita rakennetusta ympäristöstä on mahdoton saada. Oman pienuuden tunnistaminen ja luonnontilaisen ympäristön kauneuden ihailu on jotain, mikä meiltä meinaa unohtua ja mikä näkyy mielestäni isoissa tehdyissä päätöksissä ja arvovalinnoissa laajemminkin.
Joten, mitäs jos tänään lähtisit pienelle retkelle?
