Category: Palautuminen

Kirjojen läpikäynti jatkuu! Jatkossa en tee tällaisia koko vuoden listauksia, koska ne alkaa olla turhan pitkiä. Vuoden 2025 kirjoissa alkaa myös olla klassikkolukupiirin kirjoja. Lukupiiriin...

Tämä vuosi oli toistaiseksi paras kirjavuosi. Luin tai kuuntelin vuoden aikana yhteensä 53 kirjaa, joista 13 oli aiemmin mainitulta 100 kirjan klassikkolistaukselta. Vuoden aikana...

Minulla on yksi taaperoikäinen lapsi, lisäksi puolisollani on alakouluikäinen lapsi, joka on meillä joka toinen viikko. Kun päätin hakea opiskelemaan, lapseni oli vähän yli puolen...

Tänä vuonna lukemisharrastukseni on ottanut edelleen uusia kierroksia. Sen myötä myös kirjailijuuden ihmettely on tullut säännölliseksi tavaksi. Useammissa kirjailijoiden haastatteluissa on noussut esiin se, että...

Ensimmäinen opiskelijavappu on nyt koettu. Se taisi olla ihan kaiken kaikkiaan ensimmäinen, koska en muista, että olisin ollut juhlimassa vappua ft-opintojen aikaan. Toimin KINRAn puheenjohtajan...

Tänään olisi ollut viimeinen kokonainen päivä kerrata huomiseen statiikan kokeeseen. Asioita, joita olen tehnyt sen sijasta: Tehnyt loppuun kaavoituksen kurssin tentin korvaavan kaavoitusprosessitehtävän Tehnyt vertaisarvioinnit...

Pikkulapsen kanssa ei ole käytössä muita ajan käsitteitä kuin tämä hetki. Hetket jakaantuvat pieniin lohkoihin, jolloin käsillä olevaan asiaan säilyy mielenkiinto. Sen jälkeen siirrytään seuraavaan....

Tunsin ensimmäisen kerran kivun olkapäässäni pieninä heijasteina ehkä puolitoista vuotta sitten. Olin muistaakseni palannut fysioterapeutin töihini ja puolivuotiasta vauvaa piti sylitellä ja kannatella paljon. Toden...

Ulkona on -30 astetta pakkasta. Työnnän pyöräkärryjä ulkona. Kärryissä istuu porontaljaan ja lämpöpussiin käärittynä, villa-asuun ja toppapukuun pakattuna taapero ja pitää omaa mölinäänsä. Määränpäänä on...

Rahasta puhuminen on outoa. Siitä on joillekin vaikea puhua, joistakin se tuntuu suorastaan epäkohteliaalta ja jotkut eivät tunnu muusta puhuvankaan. Silti se on välttämättömyys ihan...

Aloitin tänä vuonna haasteen lukea mahdollisimman paljon klassikkokirjoja. Löysin jostain netin syövereistä noin kymmenen vuotta sitten Keskisuomalaisessa julkaistun sadan kirjan listan, (linkki Jyväskylän lyseon sivuille...

On erikoista huomata miten pienistä asioista saa iloa ja onnen tunnetta. Toisin kuin ennen. Koska rahaa oli käytettävissä eri tavalla, tuli osteltua asioita huomattasti pienemmällä...

Tämä blogi oli ennen osoitteessa kerttuikavalko.com.

Ajatuksia työstä, opiskelusta, alanvaihdosta ja harrastuksista.

Kerttu Heinikoski

Blogia kirjoittaa entinen fysioterapiayrittäjä, nykyinen infrarakentamisen AMK-opiskelija.

Picture of Kerttu Ikävalko

Kerttu Ikävalko

Lorem ipsum dolor sit amet consectetur adipiscing elit dolor