Tämä vuosi oli toistaiseksi paras kirjavuosi. Luin tai kuuntelin vuoden aikana yhteensä 53 kirjaa, joista 13 oli aiemmin mainitulta 100 kirjan klassikkolistaukselta. Vuoden aikana aloin käyttämään aktiivisesti kirjastoa, koska BookBeatissa alkoi käydä käyttötunnit vähäiseksi. Kirjastossa käymisestä, kirjojen lainaamisesta ja palauttamisesta on tullut uusi harrastus, enkä enää lue juuri ollenkaan tabletin näytöltä. Kirjastosta tiedän kirjailijalle maksettavan lainauskorvauksen avoimesti, kun taas äänikirjapalveluissa korvausten maksuun on tuntunut liittyvän monenlaista epäselvyyttä.
Monen vuoden haaveilun jälkeen lukemisesta on vihdoin tullut arkirutiineihin kuuluva asia. Koska luettavaa on käytännössä loputtomasti, on aina joku huipputeos tai klassikko lukemista vailla.
Vuoden kirjoissa oli huippuja, hyviä, keskivertoja ja sellaisia, jotka eivät herättäneet juurikaan ajatuksia. Suurimman lukuimun sai aikaan Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta -sarja, jonka 700-800 sivuisia teoksia luin noin neljässä päivässä. Eniten sai ajattelemaan Isaac Asimovin Säätiö -sarja ja Aldous Huxleyn Uljas uusi maailma. Omaa some- ja blogitaukoani saan kiittää ainakin osittain Perttu Pölösen Saisinko huomiosi? -kirjaa. Pitkällisin urakka oli Dostojevskin Karamazovin veljekset, koska en ollut vielä harjaantunut pitkien teosten lukemiseen. Yli 900 sivua taisi saada aikaan lievää lannistumista, ja kahlaamiseen meni aikaa kolmisen kuukautta. Lyhyiden lukuhetkien takia en myöskään päässyt kunnolla kirjan tarinaan mukaan, eli myös sillä lukurytmillä oli iso merkitys.
Alta löytyy listaus ja kommentit tammikuun ja kesäkuun ajalta, pitkälti tai lyhyelti. Niissä, joiden nimen jälkeen on merkitty x, ovat klassikkolistalta.
Tammikuu
Tyttö joka leikki tulella – Stieg Larsson
Pilvilinna joka romahti – Stieg Larsson
Kuuntelin kirjat Kari Ketosen lukemana ihan muutamissa päivissä. Elokuviin verrattuna kirjat olivat, kuten yleensäkin, paljon parempia ja tarinankerronta laajempaa. Vahva naishahmo ei ole mitenkään itsestäänselvyys klassikoissa, ja siksikin Millenium-sarja on lukemisen tai kuuntelemisen arvoinen.
Uhrilampaat – Thomas Harris x
Tämän lainaaminen jännitti. En katso kauhuelokuvia tai mitään lähimainkaan ahdistavaa elokuvaa, joten olen pysytellyt jännitys- ja kauhukirjallisuudestakin melko kaukana. Luettuna tarinan kuvittelee kuitenkin mielessään eikä niin, että se vyöryy verkkokalvoille jonkun toisen luomana, joten ajattelin kokeilla. Onneksi luin, tarina oli tietysti karmiva mutta luettuna ei liian ahdistava.
Helmikuu
Yö nielee päivät – Asko Sahlberg
Tämä kirja oli patsastellut mökkimme kirjahyllyssä jo pitkään. Minulla oli kirjailijan nimeen vain yksi kosketuspinta: olin nähnyt jossain haastattelussa, että Sofi Oksanen oli sanonut Asko Sahlbergilla olevan suomen kielen kauniimmat lauseet. Se on aika paljon sanottu, joten otin kirjan hyllyltä mukaani. Kieli on tosiaan ihan poikkeuksellista, lähes jokainen lause on kuin koru ja soljuu kauniisti. Päähenkilö on puhumaton, mörkömäinen ja juro suomalaismies ja ympäristönä ikuisesti sateinen Göteborg, joten siksikin kauniiden lauseiden tuottaminen on erikoinen ristiriita.
Irinan kuolemat – Asko Sahlberg
Miniromaani samalta kirjailijalta. Vain noin sadan sivuisen kertomuksen taisin lukea yhdeltä istumalta.
Sadan vuoden yksinäisyys – Gabriel Garcia Marquez x
Aloitin Sadan vuoden yksinäisyyden ensimmäistä kertaa jo vuosi – kaksi sitten. En saanut siitä mitään tarttumapintaa, kirjassa vilisi samannimisiä henkilöitä eikä mikään auennut. Sitten jostain syystä päätin antaa sille toisen mahdollisuuden, ja tällä kerralla pääsinkin kärryille. Kirja kertoo Macondon kaupungin perustamisesta ja sen vaiheista yhden suvun tapahtumien kautta. Tapahtumissa on mukana hieman taikuutta, ja välillä lukiessa ajattelee, että mitä ihmettä täällä tapahtuu. Syystäkin klassikkolistalla. Ursula voisi olla itsessään oman kirjansa aihe, hän on varmasti omalla top viisi-listalla parhaissa kirjoitetuissa hahmoissa.
Maaliskuu
Vuosi keskiajan Suomessa – Ilari Aalto, Elina Helkala
Hieman villi kortti, mutta hyvä sellainen. Kirjassa kerrotaan nimensä mukaisesti kuukausittain keskiajan ihmisen vuoden kulumisesta ja arjesta. Helppo lukea ja samalla oppii uutta.
Säätiö – Isaac Asimov x
Säätiö ja Imperiumi – Isaac Asimov
Toinen Säätiö – Isaac Asimov
Minua ravistelevat eniten kirjat, joissa omaa ajattelua on pakko muuttaa tai laajentaa omia näkökulmia. Ensimmäiseksi ihmettelin Säätiön rakennetta, jossa ei seurattukaan samaa päähenkilöä, vaan tapahtumat hyppäsivät kerralla useita vuosisatoja eteenpäin. Alun hämmennyksen jälkeen rakenteeseen tottui, ja kirjan pitkä aikajänne antoi erilaisia mahdollisuuksia myös tarinalle. Eeppiset tieteiskirjat on kirjoitettu alun perin novelleina vuosina 1944 – 1950. Jos luet jotain tältä listalta, lue Säätiö.
Huhtikuu
Hyvät naiset ja herrat – Joonas Konstig
Sanasta ”tapakoulutus” ei nouse kovinkaan raikkaita mielikuvia, mutta sellaiseen tämä kirja pyrkii omalla tavallaan. Hyvät käytöstavat ja sellainen ajaton tyylikkyys tuntuvat olevan joskus aika kaukana omasta nastakenkien ja vaipanvaihdon värittämästä arjesta, joten tartuin tähän. Ihan kaikkea ei tarvitse purematta niellä, mutta suosittelen kuitenkin.
Pimeys – Asko Sahlberg
Aiemmin mainittu Yö nielee päivät on oikeastaan spin-off tässä kirjassa seikkailleesta sivuhahmosta. Mielestäni se oli paljon parempi, Pimeys oli ajoittain liian raskas ja hidastempoinen, kaikki oli koko ajan synkkää ja naisnäkökulmaa sai etsiä, turhaan.
Toukokuu
Karamazovin veljekset – Fjodor Dostojevski
Kuten jo mainitsin, taidan lukea tämän uudestaan muutaman vuoden päästä. Nyt luin kirjaa liian lyhyitä pätkiä kerrallaan, joten tarinasta oli vaikea saada kiinni. Kokemuksen puutetta, jota olen kyllä jo myöhemmin tänä vuonna korjaillut.
Kesäkuu
Saisinko huomiosi? – Perttu Pölönen
Olin jo jonkun aikaa alkukesästä pohtinut, että voisi olla hyvä pistää somet joksikin aikaa pimentoon. Kesätöissä ollessani kuuntelin tämän, ja se olikin viimeinen naula siihen arkkuun. Uskon, että kirjailijan tarkoitus on saada meitä ajattelemaan sen sijaan, että kaikki some olisi yksiselitteisesti pahasta. Jos käytät somea, suosittelen lukemaan tai kuuntelemaan tämän.
Tehokkuuden taika – Leo Stranius
Tämän kirjan valintaan taisi vaikuttaa sellainen ”onko kaikki aika ihan pakko käyttää hyödyksi”-paheksunta. Jos joku haluaa tehdä päkiöillenousuja samalla kun pesee hampaita, se minusta aivan ok. Toiset meistä vaan saa enemmän aikaiseksi ja sellaisten poikkeusyksilöiden arkeen ja ajatteluun on hauska kurkistaa. Sitten voi itse jatkaa omaa elämäänsä kuten mieli tekee.
Uljas uusi maailma – Aldous Huxley
Tykkäsin viime vuonna Orwellista ja tykkäsin tästäkin. Kirja on tieteellinen dystopia, jossa tieteen kehittymisen myötä ihmiset syntyvät koeputkissa ja heidät jaetaan kasteihin. Kaikkien elämä on tarkasti suunniteltua ja heti kun vähän ahdistaa, napataan somaa eli sopivasti todellisuudelta turruttavaa huumetta. Kirja on kirjoitettu vuonna 1932, jolloin yhteiskunta näytti melko erilaiselta kuin nyt, mutta kyllä tästäkin voi löytää ihan tämän päivän teemoja näin päälle 90 vuotta ilmestymisen jälkeen.
Kaarna – Tommi Kinnunen
Oli ihan ok, hieman ennalta-arvattava. Äänikirjassa oli useita eri lukijoita, mikä toimi hyvin.
Vanki nimeltä Papillon – Henri Charriere x
Olin kuunnellut kirjaa yli puolenvälin, kun tajusin, että tämähän pohjautuu tositapahtumiin ja kirjan päähenkilö on myös kirjan kirjoittaja. Kirja kertoo Ranskassa rikoksesta tuomitusta miehestä, joka lähetetään Etelä-Amerikan syrjäiseen saaristovankilaan. Mies on kuitenkin syytön, ja päättää paeta vankilasta. Yrityksiä riittää ja epäonnistumisia myös. Lämminhenkinen kirja kaikesta huolimatta.
Loppuvuoden kirjat löytyy seuraavasta postauksesta.
