Kultainen keskitie ja muita liikuntahaasteita

Olen ollut liikunnallinen vaihtelevissa määrin läpi elämäni. Kuitenkin vasta viime vuonna olen päässyt kiinni johonkin, mikä on ihan olennaisen tärkeää tiettyjen tapojen ylläpitämisessä.

Edellisessä ammatissa kertyneen liikepankin myötä ja oman tietämyksen seurauksena arvioin ft:nä ollessani omaa kuntosaliharjoittelua aika paljon. Saatoin kokeilla omassa treenissä eri asioita, sitten pysyin jonkin aikaa jossain ohjelmassa kunnes siirryin seuraavaan. Tekemiseni oli varmasti suhteellisen monipuolista, mutta lopulta hyvin rikkonaista. Sain aina uusia ideoita eri tutkimuksista, kirjoista ja koulutuksista. Aerobinen harjoittelu tapahtui lähinnä koiralenkeillä ja satunnaisesti pyöräillessä.

Terveysalan töiden loppumisen jälkeen hain myös omaa liikkujan identiteettiäni. Olin tullut allergiseksi kaikelle, mikä muistutti ”fyssariharjoittelua”. Teema oli liian lähellä. Sitten taas voi miettiä, mitä se perinteinen fyssariharjoittelu on, mutta siihen minun ei enää tarvitse ottaa kantaa. Halusin tehdä isoja liikkeitä ja ihan peruspunttia.

Kokeilin ja haparoin, mutta monesti päädyin siihen, että menin parin viikon tauon jälkeen salille, jossa tein niin kovia sarjoja, että olin monta päivää lihaskivuissa ja paikat jumissa. Sellaista ei oikein voi tehdä kovin montaa kertaa viikossa, ja sitten menikin taas useampi päivä, että tein jotain sinnepäin. Tiesin, että harjoittelua pitäisi järkevöittää, kohtuullistaa ja ennen kaikkea saada säännöllisemmäksi. Sitten löysin kaverin vinkistä sopivan työkalun, jonka otin kunnolla käyttöön viime vuoden kesäkuussa.

Olen harjoitellut kuntosalilla vuoden ajan tekoälysovelluksen avulla. Sovellus on päivittänyt treeniohjelmaa automaattisesti algoritmin avulla ja sen mukaan, miten omat tuntemukset palautumisesta ja omista painotustarpeista ovat edenneet. Monesti olen ajatellut, että olisihan tuota voinut tehdä enemmänkin. Toisaalta rasitus on pysynyt hallinnassa ja kuormitus on ollut nousujohteista koko ajan.

Ensimmäisellä vuosipuoliskolla tavoitteeni oli kasvattaa lihasmassaa. Kesällä ohjelma koostui kahdesta viikkoharjoituskerrasta ja loppuvuodesta kolmesta. Vuodenvaihteessa vaihdoin tavoitteeksi voimapainotteisen harjoittelun ja palasin jossain vaiheessa talvea kahteen viikkokertaan, koska halusin aikaa hiihtämiselle ja pyöräilylle.

Tämä on ollut ensimmäinen vuosi, kun harjoitteluni on oikeasti ollut järkevää, kohtuullista ja, tadaa, säännöllistä. Tammikuun flunssa vaikutti harjoitteluun ja joitain muitakin kuukausia on ollut, kun en ole päässyt tavoitemääriin. Joka tapauksessa vuoden aikana voimaharjoittelukertoja on kertynyt vuodessa 103, kuukaudessa noin 8,5 ja viikossa keskimäärin 2.

Tässä elämäntilanteessa olen tosi tyytyväinen tuohon kahteen kuntosaliharjoittelukertaan viikossa läpi vuoden. Olisi suht helppoa sanoa, että liikunnalle ei ole aikaa ”kun on kaikkee”. Olen kuitenkin tehnyt muutakin. Keskimääräisesti olen harrastanut liikuntaa 21 tuntia kuukaudessa. Nuo tunnit on koostuneet juoksusta, kävelystä, patikoinnista, pyöräilystä, uinnista, hiihdosta, lumitöistä, boulderoinnista ja muista erinäisistä kokeiluista sen kuntosaliharjoittelun lisäksi. Kun tavoite on liikkua terveys edellä, olen vielä enemmän tyytyväinen kuluneen vuoden saldoihin.

Lisäksi tänä vuonna olen tehnyt viime syksystä alkaen enemmän kovatehoisempaa aerobista harjoittelua, jota olen aikaisemmin vähän arkaillut. Koska siis, tuntuuhan se ihan hirveältä piiputtaa.

Tuttu mantra, miten suurin osa harjoittelusta pitäisi olla peruskuntoharjoittelua, on ollut iskostuneena päähäni melko kovasti taottuna. Kuluneen reippaan puolen vuoden aikana olen opetellut sietämään korkeiden sykkeiden aiheuttamaa epämukavuutta ja kuten olen jo jollain reelsillä maininnut, on se tuottanut tulosta.

Pakko vielä mainita, että ei nuo liikuntakerrat ole mitenkään tapahtuneet itsestään, vaikka liikunta onkin oma henkireikäni. Ei minua ole joka kerta huvittanut lähteä eikä tosiaan joka kerta ole ollut mitenkään superia. Useina kertoina omalla kuntosalilla on ollut mukana taaperoikäinen lapseni, jonka seurauksena treeniteho on ollut jotain muuta kuin optimaalinen. Joitain kertoja olen lopettanut kesken, kun olen ollut liian puhki tai hermot kireällä.

En kuitenkaan kauheasti ole miettinyt sitä vaihtoehtoa, että kun ”on niin paljon kaikkea muuta”, en jotenkin ehtisi pitää omasta kunnostani, henkisestä ja fyysisestä, huolta.

Koska

A. kukaan ei ole ilmoittautunut jonotuslistalle tekemään sitä puolestani.

B. lue kohta A.

 

Tämän vuoden aikana olen siis löytänyt sen ikiaikaisen kultaisen keskitien harjoittelussa. Joitain muita tavoitteita ja haaveita minulla on liikunnan suhteen, mutta juuri tällä hetkellä olen tyytyväinen tähän. Kahdesti viikossa voimaharjoittelua, kerran kovasykkeinen aerobinen ja kerran pitempikestoinen peruskuntosessio. Ei mitään mystistä, ennen kuulumatonta tai erikoista.

Juuri siksi sen ylläpito voikin olla niin vaikeaa tässä ajassa, kun kaikki muut vaikuttavat tekevän niin paljon, olevan kovemmassa kunnossa ja onnistuvan kaikessa. Ei ole mitään maagista harjoitusohjelmaa, tekniikkaa tai metodia. Kunhan tekee samoja asioista päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen.

Se saattaakin olla se haastavin juttu.

Jaa tämä julkaisu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp

Lue myös:

Kolmas lukuvuosi alkoi vajaa kolme viikkoa sitten. En ole tehnyt vielä oikeastaan yhtään mitään koulun eteen yhtä lyhyttä siltatekniikan tehtävää ja tunneilla paikallaoloa lukuun ottamatta....

On erikoista huomata miten pienistä asioista saa iloa ja onnen tunnetta. Toisin kuin ennen. Koska rahaa oli käytettävissä eri tavalla, tuli osteltua asioita huomattasti pienemmällä...

Olen ollut kova jännittämään. Sykkeen kohoaminen, käsien hikoilu ja levottomuus on hyvin tuttuja tuntemuksia ennen jonkun odotetun asian tapahtumista. Sosiaaliset tilanteet on myös jännittäneet paljon,...

Tämä blogi oli ennen osoitteessa kerttuikavalko.com.

Ajatuksia työstä, opiskelusta, alanvaihdosta ja harrastuksista.

Kerttu Heinikoski

Blogia kirjoittaa entinen fysioterapiayrittäjä, nykyinen infrarakentamisen AMK-opiskelija.