Kaupallinen yhteistyö TAMK
Kolmannessa Lantionpohjan toimintahäiriöiden ennaltaehkäisy ja hoito -koulutuksen osassa aiheina olivat lantionpohjan kipu, virtsankarkailu ja seksuaalisuus. Meillä oli ennakkotehtävänä vulvodynia-verkkokurssi, jonka pienryhmätentillä aloitimme päivät. Minna Törnävän materiaalien mukaan vulvodyniaksi kutsutaan kroonista ulkosynnyttimien kipua, jolle ei löydy selvää etiologista syytä. Tällainen selittämätön kipu voi koskettaa jopa 15 prosenttia kaikista naisista. Siihen nähden asiasta ei mielestäni puhuta kovin paljoa. Lantionpohjan fysioterapialla voidaan hoitaa vulvodyniapotilaita, mutta tästä aiheesta teen oman jatkokirjoituksen.
Ensimmäisenä päivänä naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Elina Ylilehto piti luennon endometrioosista ja sen hoidosta. Ne, jotka työskentelevät erikoissairaanhoidossa, kertoivat koulutuksen aikaan endometrioosipotilaiden määrän kasvaneen huomattavasti viime vuosina. Kyseessä on krooninen tila, joka tarvitsee moniammatillista hoitoa ja potilaan tukemista. Endometrioosissa vatsaontelon puolelle tihkuva kuukautisveri alkaa tuottaa itsessään tulehduksellisia väliaineita ja muuntua kudokseksi. Jostain syystä endometrioosipotilaiden vatsaontelon immuunivaste on häiriintynyt, ja muodostuneeseen kudokseen alkaa myös kehittyä enemmän kipureseptoreita (Elina Ylilehdon materiaalit). Koska yksinkertaista tautia poistavaa hoitoa ei ole, korostuu hyvä lääketieteellinen hoito ja fysioterapeuttiset menetelmät.

Koulutuksen isoja pohdinnan aiheita oli minulle juuri vulvodynian ja endometrioosin kaltaisten pitkäaikaisten kiputilojen hoito ja potilaan tukeminen. Nykyään tiedetään, että kroonisen kivun hoito tai parantaminen on äärimmäisen vaikeaa, eikä siihen ole olemassa helppoja vastauksia. Sekin, että itse tietää, että ei voi poistaa toisen ihmisen kipua, on joskus musertavaa. Kun sairastettava tauti on itselleen vaikeaa kohdata, se on ehkä aiheuttanut isoja elämänmuutoksia ja sen takia on voinut menettää itselleen tärkeitä asioita, omahoitoon voi olla vaikea motivoitua. Itse asia on todella raskas, ja omahoito vaatii todennäköisesti kivun kohtaamista. Kipujen kanssa eläminen voi olla hyvin väsyttävää ja uuvuttavaa, ja asian koittaisi ehkä mieluummin unohtaa.
Jos pääsee ensimmäiselle portaalle, eli hakee vaivoihinsa apua, ei se tarkoita, että asiat lähtevät siitä rullaamaan. Tietoisuus esimerkiksi endometrioosista ja sen aiheuttamista elämänlaatua heikentävistä seikoista ei ole välttämättä hoitavan tahon tiedossa, ja niin surullista kuin se onkin, saatetaan kipuja ja kokemuksia vähätellä.
Vaikka kyseessä on pitkäaikainen ja vaikeakin tilanne, ei se tarkoita, että mitään ei olisi tehtävissä. Kokeiltavia keinoja on vaikka miten paljon. Fysioterapeutti pitää muistaa nähdä niissä tilanteissa rinnalla kulkijana ja ohjaajana parantajan sijaan. Kukaan ei voi luvata, milloin kipu poistuu. Jos on itse valmis kohtaamaan asian, voi huomata, että itsellään on kuitenkin paljon asioita, miten kipuunsa voi vaikuttaa ja miten sitä voi joskus hallita.

Edellisten teemojen lisäksi koulutuksessa oli vielä kaksi erikoislääkäriä luennoimassa: fysiatri Lotta Kuusinen lantion biomekaniikasta ja erilaisten kipujen kirjosta sekä gynekologi Kirsi Nissinen lantionpohjan anatomiasta ja virtsankarkailun lääke- ja leikkaushoidosta. Perjantain loppupuolen TAYSin lantionpohjan fysioterapeutti Miia Silventoinen piti luennot miesten lantionpohjan kivusta sekä eturauhassyövästä ja seksuaalisuudesta. Törnävän Minnan aiheita olivat seksuaalisuuden portaat ja intiimiasioita puhuminen sekä erilaisten gynekologisten vaivojen aiheuttamat kiputilat ja seksuaaliohjaus.
Seksuaaliohjauksesta puhuttaessa koulutuksessa tuli muutamaan kertaan esille se, miten tärkeää on antaa potilaalle tilaa puhua seksuaalisuuteen liittyvistä asioista. Moni ei ehkä ole tottunut niistä puhumaan, joten terveydenhuollon henkilöstön on annettava siihen yleensä aktiivisesti mahdollisuus itse kysymällä. Perustason seksuaaliohjausta pitäisi kaikkien terveydenhuollon henkilöiden antaa, jos tilanne sitä vaatii. Monimutkaisemmat kysymykset ja pitempi ohjaus on seksuaaliterapeuttien tai -neuvojien heiniä. Jäin itse miettimään sitä, että perusopinnoissa saatu tietämys aiheesta riittää PLISSIT-mallin ensimmäisille portaille, eli luvan antamiseksi puhua asioista ja rajatun tiedon jakamisesta seksuaalikysymyksissä. Ehkä olen unohtanut, mutta en muista, että perusopinnoissa seksuaaliasioista olisi puhuttu lainkaan. Tämä jää siis omalle vastuulle olla asioista tietoinen ja tarvittaessa ohjata potilas eteenpäin jatkoneuvontaan.
Jos koulutus olisi mennyt suunnitelmien mukaan, käytännön harjoittelu ja luennot olisivat luonnollisesti vaihdelleet. Nyt kevät on menty puhtaasti luennoilla ja keskusteluilla. Vierailevien luennoitsijoiden laatu on ollut mielestäni ihan priimaa, ja eri alojen asiantuntijoiden opetusta on ollut ilo kuunnella. Kätilöiden, gynekologien, plastiikkakirurgien ja fysiatrien näkökulmat täydentävät omaa osaamista, ja muistuttaa myös siitä, miten monialaisia lantionpohjan ongelmat ovat. On myös hyvä muistuttaa itselleen, että fysioterapia ei myöskään auta kaikkia eikä se ole vastaus kaikkeen. Se on toki lohdullista, koska voi hyväksyä oman tonttinsa ja tehdä parhaansa siellä. Parantajaksi ei tarvitse ruveta.
Kesän aikana alkaa kehittämistehtävän laatiminen, ja elokuussa päästään toivottavasti Tampereelle lähikoulutukseen, jos tautitilanne sallii. Sormet ja varpaat ristissä!
Tampereen korkeakouluyhteisön sote-alan täydennyskoulutus
Kuvat: unsplash.com