Viime aikoina olen ollut alanvaihdon aallonpohjassa.
Elokuun lopussa olen suorittanut kaikki harjoittelut ja minulla on koossa 165/240 opintopistettä. Tähän on kulunut aikaa kaksi vuotta.
Pystyn valmistumaan vuoden 2026 lopulla eli puolentoista vuoden päästä. Tuolle ajalle jää 75 opintopistettä.
Suomeksi sanottuna aika löysää tulee olemaan, mutta vaikka haluaisin tiivistää opinnot niin, että voisin valmistua vuoden päästä, se ei onnistu. Kursseja järjestetään vain kerran vuodessa ja joillekin kursseille on vaatimuksena, että joku toinen kurssi on käyty edeltävästi.
Tämä on sinänsä ihan ymmärrettävää, mutta henkilökohtaisella tasolla tuo kyrsii. Paljon.
Saan tutkinnon suoritettua 3,5 vuodessa eli puolta vuotta OPSia nopeammin osaksi fysioterapeutin AMK-tutkinnon ansiosta mutta myös siksi, että olen tehnyt melko paljon töitä, että saisin paperit nopeammin.
Tällä hetkellä kolmannen vuoden syyslukukauden alkuun on muutama viikko, ja ennen sitä pääsen viikon kesälomalle. Syksyllä lukujärjestyksessä on viisi kurssia, mikä tarkoittaa, että useampana päivänä luentoja on 2–4 tuntia ja joka viikko on vapaapäivä. On ihan opettajasta kiinni, onko noina 2 tunnin päivinä mentävä koululle vai onko etäosallistuminen mahdollista. Tietysti tunneilta voi olla poiskin, mutta koska lähtökohtaisesti olen koulussa siksi, että saisin mahdollisimman hyvät lähtökohdat töiden tekoon, en ole kauheasti lintsaillut. Käytännössä tähän mennessä etäopinnot ovat onnistuneet yksittäisillä kursseilla, joten en ole kauhean toiveikas.
Keväälle ja syksylle 2026 jäljelle jää molemmille lukukausille vain 3 kurssia ja tukikuukauteni loppuvat huhtikuuhun 2026. Ei se opintoraha kovin suuri ole ollut tähänkään mennessä, mutta se on ollut kuitenkin jotain. Viimeinen vuosi on siis opiskelun ja (toivottavasti) oman alan töiden sekamelskaa.
Kaikki tämä on väsyttänyt viime aikoina.
Yksi iso valonpilkahdus tapahtui kuitenkin eilen, useamman viikon odotuksen jälkeen. Tarkemmin ajatellen, kolmen vuoden odotuksen jälkeen.
Kun harjoitteluni loppuu, jatkan nykyisessä työpaikassani 0-tuntilaisena eli tarvittaessa töihin kutsuttavana. Alun perin minun oli tarkoitus ehdottaa osa-aikatöitä vasta tammikuusta, mutta koska lukujärjestys oli niin täynnä ilmaa, päätin kysyä sitä jo tässä vaiheessa. Pääsen siis jossain määrin tekemään insinöörin töitä opintojen ohella.
Imu alkaa olla työarkeen melko suuri. Suoraan sanottuna minulla on aika kova ikävä aikaa, kun en ollut kenenkään opetuksessa tai aloittelijan roolissa vaan sain itse olla asiantuntijana ja saada onnistumisen kokemuksia töistä. Aika kova ikävä on myös ihan oikeita palkkapäiviä ja sitä, että rahaa olisi käytössä vapaammin kuin mitä sitä on viime vuodet ollut.
Tiedän, että tämäkin on vain ohimenevää ja olen todella onnekas, kun olen saanut harjoittelupaikan yhdestä isoimmista Suomessa toimivista infra-alan yrityksistä ja paikan, jossa tuntuu, että kuulun joukkoon. Todennäköisesti olen vielä myös huoltoasemalla osa-aikatöissä, jos näyttää, että alan töitä ei kerry riittävästi, joten minulla on sekin mahdollisuus.
Jos kuulostaa siltä, että kirjoitan tätä väsyneenä, flunssaisena sohvan pohjalta ja takana kesä ilman lomaa, se johtuu siitä, että niin on.
Muutaman päivän päästä on varmasti jo parempi olo, mutta sitä ennen taidan aloittaa Wednesday-maratonin Netflixistä ja yritän kampittaa lenssun alkumetreiltä.
Kuva @ukkojuntunen
