25.10. Eilen sen sitten päätin: lähden opiskelemaan jotain muuta kuin fysioterapiaa. Ihan eilen se päätös ei lopulta syntynyt, vaan se oli useamman vuoden ajan päässä hautunut ajatus. Monen tekijän yhteensattumana oma kanta lopulta varmistui niin paljon, että uskalsin sanoa sen ääneen.
Yrittäjänä toimiminen vaatii suurta paloa työtään kohtaan. Ainakin jos itse työ ei ole niin älyttömän mielenkiintoista, niin se on kuitenkin kokonaisuutena niin hyvä paketti, että sen eteen on valmis ottamaan riskejä ja sietämään epävarmuutta. Voi vaikka tehdä vähemmän työtunteja kuin palkansaajana, on oma vapaus päättää asioista, voi pitää lomia silloin kun haluaa jne.
Ja onhan nämä kuusi vuotta olleet hienoa aikaa. Ei ole tarvinnut valittaa esimiehestä, kukaan ei ole sanonut, milloin voin olla lomalla tai ylipäätään olen voinut olla töissä juuri siihen kellonaikaan kuin on huvittanut. Olen käynyt ulkomailla koulutuksissa ja mennyt välillä vahvassa imussa. Monet asiakkaat on olleet ihmisinä ihan loistavia tyyppejä, ja monen kanssa on oikeasti ollut vilpittömän mukava puhua asioista ja käydä heidän haasteitaan läpi. Lisäksi olen ollut lukemattomat kerrat todella iloinen heidän puolestaan, kun he ovat itse löytäneet ratkaisuja ongelmiinsa ja tilanteet on alkaneet helpottaa.
Silti, en ole ollut tyytyväinen pitkään aikaan.
Isoin akuutti syy sille, että päätös alanvaihdosta syntyi nyt, on yrittäjänä töihinpaluun monimutkaisuus. Äitiyslomalta palatessa se on tietenkin normaalia, että asiakkaiden kertyminen vie aikaa. Tällä hetkellä maailmantilanne on kuitenkin erilainen kuin silloin, kun jäin pois töistä. Hinnat nousee kaikkialla, tuleva talvi tulee olemaan monelle todellakin selviytymistä ja useampia kriisejä tuntuu vaanivan nurkkien takana. Usea kollega on kokenut tämän myös, asiakkaita on tällä hetkellä kerta kaikkiaan vähemmän.
Ja nyt tullaan siihen paloon, mitä yrittäjyys vaatii. Pitäisi haluta katsoa vaikeampien aikojen taakse ja selvitä edessä olevasta esimerkiksi lainan avulla. Jos olisin varma siitä, että tämä on se, mitä haluan tehdä, tekisin epäilemättä muita ratkaisuja kun kokonaan lopettamisen. Olisin valmis kestämään tyhjempiä listoja määrittelemättömän ajan ja hankkimaan rahoituksen muualta.
Nyt en ole.
Huomaan, että nyt haluan päästä helpommalla. Haluan tehdä töitä, koska se on minusta yksinkertaisesti palkitsevaa ja olen parempi puoliso, ihminen ja äiti, kun saan olla parina päivänä viikossa muualla kuin kotona. Minulla nämä alaan liittyvät ristiriidat, tutkimuksen ja käytännön työn ristiriitaisuus ja jatkuva oletus kursseilla käymisestä ovat nyt liian vaikeita asioita, että jaksaisin enää tehdä kompromisseja.
Minua väsyttää ajatus siitä, että joka vuosi olisi joku suunnitelma jatkokoulutuksista ja kursseista, jotka siirtyvät hyvin vaihtelevasti käytäntöön. Lisäksi olen alkanut huomaamaan jatkuvaa kriittisyyttä ja skeptisyyttä monia käytäntöjä kohtaan. Toisaalta taas ne ovat monesti niitä, mitä moni asiakas odottaa ja se on aivan hyväksyttävää. Minun on vain enää vaikea antaa vastauksia asiakkaille, kun huomaan monesti ajattelevani itse eri tavalla. Kyse ei siis ole millään tavalla asiakkaiden toimista tai tarpeista. Kysymys on huomattavasti monitahoisempi.
Mutta kuten sanoin: haluan päästä helpommalla ja se on aivan riittävä syy. En jaksa enää jahkailla. Kukaan ei voi luvata, että oman näköistä elämää on vielä vuosikymmeniä elettävänä. Pitänee siis muuttaa suuntaa nyt.
