Huolipuhe tarttuu – ajatusvirukset kuntoutumisen esteenä

Kirjoitin tämän tekstin jo joulukuussa 2021. Olin kuitenkin silloin jo niin sooseissa raskaudesta ja toisaalta niin isosti loman tarpeessa, että jätin tekstin suosiolla luonnoksiin ja ajattelin palata siihen sitten joskus tuoreemmilla silmillä.

Minulla kävi syksyn mittaan useampia asiakkaita, joiden kanssa pohdimme paljon selkäkivun hoitoon liittyneiden ohjeiden ja käytäntöjen vaikutusta nykytilaan. Säännöllisesti kuulee sitä, kuinka hiljalleen alkaneiden selkäkipujaksojen jälkeen hoidon piiriin on hakeutunut, ja usein ensivaiheen ohjeena on lepo, varominen ja rauhassa oleminen. Sitten jos pääsee aktiivisten ohjeiden piiriin niin tuentaa tulee monesti vain alkuvaiheessa, ja ohjeet ovat rentouttamista, aktivoimista tai tuntumaharjoittelua. Hyvin usein tarjotaan myös liikkumista kivun sallimissa rajoissa.

Mielestäni surullisinta ja asiakkaan puolesta ärsyttävintä on kuulla taustat, jossa oireen hoitamiseksi on nähty tarpeelliseksi rajoittaa kuormitusta pitkään ilman hyvin perusteltua syytä. Biomekaanisia asioita ei ole ehkä kunnolla edes katsottu. Vielä harvemmin on saatettu kysellä uskomuksista selän käyttöön liittyen ja kartoitettu pelkoihin ja arkuuteen liittyviä asioita.

Reippaampi tekeminen on jäänyt puuttumaan kokonaan. Miksi sitä sitten tarvittaisiin?

Vertaile mielessäsi mielikuvia pienistä, aktivoivista harjoituksista, joilla pyritään saamaan tuntumaa vaikkapa lantion lihaksiin tai käyttämään vain ”tietyn kerroksen” lihaksia. Mieti sitten miltä tuntuu hakata puita, kantaa 20 kg matkalaukkua, tehdä linjastolla työtä tai vaikka kantaa pientä vauvaa sylissä päivät pitkät. Mitä yhteistä näillä harjoituksilla ja tosielämällä on? Miten kevyt taljaharjoittelu tai kestovoimatyyppinen saliharjoittelu hissukseen valmistaa tekemään mitään noista yllä olevista?

Heikosti.

Tosielämässä ei aina voi varoa ja varmistella. Siihen kuitenkin kannustetaan ja inhimillisistä syistä siihen ajaudutaan, mistä seuraa kehon ja mielen sietokyvyn alenemista. Harvoin sellaiset asiat tapahtuvat viikossa, vaan usein taustalla on kuukausien tai vuosien välttelykäyttäytymistä, ja samaan aikaan elämä on pyörinyt omaa kiivasta tahtiaan. Jatkuva elämän ja ympäristön vaatimusten ja yksilön suorituskyvyn epäsuhta tulee todennäköisesti ryminällä eteen ennemmin tai myöhemmin.

Eikö niillä kevyemmillä harjoituksilla ole sitten paikkaansa? Kyllä, joissain tilanteissa ja etenkin kuntoutuksen alkuvaiheissa. Kudosten paranemisprosessien aikataulut ovat selkeitä ja niitä kannattaa kunnioittaa. Läheskään aina kipu ei kuitenkaan johdu mistään tietystä kudosperäisestä syystä.

Todella monissa tarinoissa olen kuullut kuitenkin, että mitään progressiota ja rohkaisua seuraavalle rasitustason kynnykselle ei ole tehty eikä saatu. Jos terveydenhuollon hoitavan tahon oma asenne antaa kuvan siitä, että nyt kannattaa todella varoa, jää sellaiset nyanssit ja sanattomat viestit kaikumaan (selkä)kipuisen päähän pitkäksi aikaa. Negatiivisten uskomusten syntymistä ja välittymistä henkilöltä toiselle onkin kutsuttu ajatusviruksiksi (Luomajoki 2020, 119).

Ongelmallista on myös se, jos kehotetaan asiakasta olemaan tekemättä mitään ja kuormittamatta itseä yhtään ilman painavia perusteita. Useat meistä ovat sen verran auktoriteettiuskovaisia, että noudattavat ohjetta. Sitä kehotusta on vaikeaa nollata edes silloin, kun tämän arvovaltaisen tahon ilmoittama ajanjakso on tullut päätökseen. Joskus tuntuu, että terveydenhuoltoon tai muulle hoitavalle taholle hakeutuminen on voinut hidastaa asiakkaan toipumista, kun on kehotettu varomaan, varmistelemaan ja uskoteltu, että asiakkaan keho on heikko. Se on minusta miettimisen paikka meille kaikille ammatinedustajille.

En usko, että kukaan terveydenhuollon ammattilainen tekee asiakkaan pelottelua ilkeyttään tai ollakseen kiusaksi. Ammattilaisten omat uskomukset vaikuttavat kuitenkin huomattavasti antamiimme ohjeisiin ja hoitoon, ja edelleen vaikutamme niillä väistämättä myös asiakkaan uskomuksiin. Emme mekään ole immuuneita pelko-välttämiskäytökselle. Erään lähteen mukaan jopa 89% selkäkivun pysyvyyteen liittyvistä käsityksistä ovat peräisin ammattilaisilta (Luomajoki 2020, 120). On siis todennäköistä, että ajatusvirukset pääsevät rehottamaan.

Jos ja kun eteen sitten tulee tilanne, että terveyssyistä rasitusta tulisi keventää, pitäisi asiakkaalla olla aina selvillä, että mitä sen jälkeen tapahtuu ja että kyseessä on todellakin vain tilapäinen tilanne, joka pitkään jatkuessaan voi aiheuttaa uusia ongelmia. Jos vaikka asiakkaan toteuttamaan harrastukseen ei ole suositeltavaa palata kohonneen vammariskin takia, tulisi silloin sanoittaa useita vaihtoehtoisia tapoja kuormittaa kehoa. Jos keho on alipalautunut, sitten aletaan etsiä yhdessä merkkejä siitä, milloin aktiivisuutta voi taas lisätä. Tämä vaihe jää surullisen usein selvittämättä. Ainakaan sellaisella kielellä ja kommunikaatiolla, jonka kipeä / väsynyt / alipalautunut tms. ihminen olisi valmis ottamaan vastaan ja sen vaiheen toteutus jääkin sitten hänen vastuulleen.

Meidän pitäisi olla kannustajia ja näyttää asiakkaalle, miten pystyvä ja vahva keho oikeasti onkaan, vaikka kipua olisikin.

Nämä alussa mainitut asiakkaani olivat siinä mielessä otollista maaperää, että he olivat valmiita tarttumaan toimeen sekä käytännön tasolla, että ajattelun ja mielen tasolla. Heillä oli erilaisia uskomuksia tilanteeseensa liittyen, mutta he olivat valmiita kyseenalaistamaan ne keskustelemalla. He eivät olleet fiksoituneita tiettyyn selitysmalliin, vaan olivat ennemmin ymmällään ja harmissaan tilanteesta.

En oikein usko, että henkilöiden toimien haukkuminen tai toisten ammattilaisten mollaaminen on hedelmällistä tai ylipäätään hyödyllistä. Kollegiaalista lojaaliutta ei varmaan voi olla liikaa. Toimenpiteitä voi kuitenkin aina arvioida, ja pohtia mahdollisimman objektiivisesti, että onko aiemmin valitulla tiellä nyt tarkoituksenmukaista jatkaa, vai kokeillaanko joitain uusia näkökulmia. Jonkinnäköinen fysioterapeutin tai muun hoitavan tahon omien näkemysten ja asenteiden säännöllinen päivittäminen olisi todella tarpeen monelle, mukaan lukien itseni. Miten minäkään voisin olla vapaa omista ennakkoluuloistani tai satunnaisista arveluista, että onkohan tämä ihan ok? Kuinka monen asiakkaan kanssa olen syyllistynyt liialliseen varovaisuuteen ja hidastanut heidän kuntoutumistaan? Sitä en voi tietää. Onneksi olen alkanut ajoittain huomaamaan sellaista varoittelevaa sisäistä puhetta, pitänyt mölyt mahassani kun kaikki on näyttänyt sujuvan hyvin, ja kannustanut asiakasta jatkamaan. Ja kaikki on sitten mennyt kuten pitikin.

Jaa tämä julkaisu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp

Lue myös:

Vietimme juhannuksen mökillä, kuten aika moni muukin. Mökille on vain noin 30 kilometriä matkaa, eli se on helposti kuljettavissa pyörällä. Ajelin torstaina töiden jälkeen juhannuksenviettoon...

Oman alanvaihtoprosessini myötä olen saanut yllättävän paljon viestiä kollegoilta ja muutamilta opiskelijoilta. Olin haudutellut asioita päässäni niin kauan yksin, että oli todella hienoa saada vastakaikua...

Voi niitä aikoja, kun ajattelin, että fysioterapiassa on olemassa oikeita ja tarkkoja vastauksia ja aukottomasti ennustettavia lopputuloksia. ACL-vamma? Kuntouta näin! Selkäkipua? Tee nämä liikkeet! Niska...

Tämä blogi oli ennen osoitteessa kerttuikavalko.com.

Ajatuksia työstä, opiskelusta, alanvaihdosta ja harrastuksista.

Kerttu Heinikoski

Blogia kirjoittaa entinen fysioterapiayrittäjä, nykyinen infrarakentamisen AMK-opiskelija.