Tämä on ollut hyvä kesä. Ja tulee olemaan edelleen hyvä kesä.
Kesä on ollut hyvä siksi, että olen saanut käyttöön niin ison määrän kapasiteettia, mikä on ollut aiemmin käytössä muualla. Olen löytänyt jonkun johtolangan mihin olen tarrautunut kaikilla neljällä raajallani. Se liittyy varmasti seuraavaan:
Kun joku kysyi minulta aiemmin, mitä tein työkseni, vastasin tietysti olevani fysioterapeutti. Joka kerta siitä tuli halju olo. Halju siinä mielessä, että minusta tuntui kuin olisin valehdellut tai jotenkin näytellyt. Se tunne oli niin aavistuksenomainen, etten ihan selvästi tajunnut sitä siinä hetkessä. Jälkikäteen olen vasta osannut määritellä tuon häivähdyksen. Esitin roolia, jonka tiesin itse olevan nimenomaan sitä: roolin.
Nyt kaikki tuollainen on hävinnyt. Iso kasa energiaa onkin nyt tarjottimella muuta käyttöä varten, ja olen vihdoin saanut kanavoitua sen omiin tapoihini, rutiineihini ja terveellisempään elämään. Viimeksi mainitulla tarkoitan, että olen nyt jaksanut tehdä ja aloittaa asioita, joista olen jo varmaan vuosia ajatuksen tasolla haaveillut ja pohtinut, mutta ne on vain jäänyt tekemättä.
Olen ollut taipuvainen ahdistukseen jo hyvin pitkään. Selitän sen itselleni niin, että aivokemiani vaan on sellainen, että aineiden pitoisuudet ovat välillä päin mäntyä. Minulle se ei ole mikään asia, mitä pitäisi hävetä tai nolostella. Saan pidettyä tämän ominaisuuden itsessäni riittävän hallinnassa hyvin säännöllisellä vuorokausirytmillä, pysymällä aktiivisena, harrastamalla riittävän paljon monipuolista liikuntaa ja syömällä terveellisesti. Minulla on käynyt tuuri jossain elämäntapalotossa, koska ihan vilpittömästi nautin ns. oppikirjan mukaan terveellisistä elämäntavoista ilman, että ne olisivat mitään pakkopullaa.
Kun energiani eivät enää kanavoidu siihen roolin esittämiseen, enkä ole ollut enää asiakastyössä tukemassa muiden hyvinvointia tai kuntoutumista, huomaan nyt tarttuvani asioihin paljon nohevammin ja pystyn huolehtimaan itsestäni paljon paremmin. Olen ollut pitkään tietoisesti mitenkään optimoimatta omaa liikuntaa, ravintoa tai muuta elämäntapojen osa-aluetta. Minulle on riittänyt, että kaikki rullaa omalla painollaan, ja pienikin asia kohti mitään tavoitteellista tekemistä on tuntunut liian raskaalta ja vastenmieliseltä.
Olen kuunnellut töissä Huberman Lab -podcastia, mitä en varmasti olisi vielä joku vuosi sitten jaksanut kuunnella. Kyseessä on Stanfordin yliopiston neurotieteilijän podcast, missä käsitellään tiedettä ja tiedeperusteisia tapoja jokapäiväiseen elämään liittyen.
On ollut suuresti helpottavaa huomata, että pystyn nyt omaksumaan tietoa terveyspuolen asioista ilman, että ne tuntuisivat vain työläältä tai tavoittamattomissa olevilta. Pystyn taas tekemään mitä tahansa terveysvalintoja ilman, että ne ovat värittyneet negatiivisesti tai että niillä olisi joku huono lataus. Enää minun ei tarvitse ajatella, miten voisin käyttää mitä tahansa terveyteen viittaavaa dataa työssäni muiden hyväksi ja kuntoutumisen tukena.
Tämä on sinänsä hyvin katkeransuloinen asia, koska toisaalta saan niin suurta merkityksellisyyden tunnetta auttaessani muita.
Koska oma taustani on tällainen epäterveesti rakentunut, kunnioitan ihan todella kaikkia niitä hoito- tai terveysalan työtä tekeviä, jotka auttavat, tukevat, hoivaavat ja kannustavat muita, ja silti saavat pidettyä oman pakettinsa kasassa. Lopulta; miten voi olla mahdollista toimia ja olla kestävästi muita varten, jos oma akkuvarasto tyhjenee täyttymistä nopeammin?
