Viikko ensimmäiseen koulupäivään

Opintojen alkamiseen on nyt viikko. Sain eilen pienen säätämisen jälkeen koulun sähköpostin käyttöön, ja sinne oli tullut monta kymmentä linkkiä erilaisista infoista ja käytännöistä.

Onko muuten mitään sen klassisempaa aloittaa perehtyminen alkaviin opintoihin kuin se, että sähköposti ei toimi? Minun pitää varmaan alkaa kehittämään turhautumisen sietokykyäni, koska vastaavaa ATK-säätöä tulee varmasti eteen tällä korkeakoulukierroksella enemmän kuin ensimmäisellä kerralla. Tietokonetta käytettiin paljon tietysti silloinkin, mutta insinööriopinnoissa mittakaava on aika erilainen.

Toivon saavani tiedon mahdollisista opintojen hyväksiluvuista mahdollisimman nopeasti, joten koitan vängätä itseni ensimmäisten joukossa HOPS:iin eli juttutuokioon opettajan kanssa.

Tiedättekö, miten oudolta tuntuu taas miettiä näitä asioita? HOPS? AHOToinnit eli hyväksiluvut? Matikanläksyt? Etäluennot? Tentit? Lukujärjestys?

Voin kertoa, että skaalalla 0 – 10 tuntuu 11 oudolta. Mutta lopulta kuitenkin hyvällä tavalla.

Toivon, että voin olla luentoja mahdollisimman paljon etänä. Lapsen vieminen päiväkotiin ja oma kulkeminen Kuopioon onnistuu tietysti, mutta säästän aika paljon aikaa kaikkeen muuhun, jos voin opiskella kotoa käsin. Junassa tehtävien teko varmaan onnistuisi, mutta paikallisliikenteen bussissa istuminen on opintoja ajatellen hyödytöntä aikaa. Äänikirjat tietysti etenisivät vauhdilla.

Pelkkiä kesätöitä tehneenä ja ennen sitä äitiyslomalla olleena ajankäyttö tulee muuttumaan parin viikon päästä paljon. Koitan käyttää kaiken virka-ajan opiskeluihin, jotta iltaisin joutuisin panostamaan niihin mahdollisimman vähän. Tietysti se ei koko aikaa onnistu, sehän on selvä. Uskon kuitenkin, että entisenä yrittäjänä, nykyisenä äitinä ja aktiiviliikkujana ajankäytön hallinta sujuu aika paljon jämäkämmin kuin 20-vuotiaana haahuilevana fysioterapeuttiopiskelijana.

Opintojen ensimmäinen päivä on keskiviikkona 30.8. Parina edeltävänä päivänä aion käydä kampaajalla ja hieronnassa ja tehdä lapsen kanssa jotain kivaa. Tulevana viikonloppuna entinen kollegani ja nykyinen ystäväni järjestää kesäjuhlat, joiden ajoitus ei voisi olla täydellisempi.

Ajattelen tämän mielessäni niin, että monta ajanjaksoa elämässäni sulkeutuu tähän viikkoon. Ihan samanlaista elämää tämä on jatkossakin, mutta on niin helpottavaa, kun pääsen taas oikeasti tekemään asioita, jotka vievät minua konkreettisesti eteenpäin, eivätkä ole vain tilapäisiä ratkaisuja jotain muuta odotellessa. Enää ei tarvitse odottaa.

Jaa tämä julkaisu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp

Lue myös:

Kolmas lukuvuosi alkoi vajaa kolme viikkoa sitten. En ole tehnyt vielä oikeastaan yhtään mitään koulun eteen yhtä lyhyttä siltatekniikan tehtävää ja tunneilla paikallaoloa lukuun ottamatta....

Toisesta lukuvuodesta on jäljellä 6 koulupäivää ja viisi tenttiä. Perusopintojen 40 op osuudesta on jäljellä yksi matikan osatentti. Kunhan kurssisuoritukset kirjataan, käytynä on 140/240 opintopistettä....

Minulla on yksi taaperoikäinen lapsi, lisäksi puolisollani on alakouluikäinen lapsi, joka on meillä joka toinen viikko. Kun päätin hakea opiskelemaan, lapseni oli vähän yli puolen...

Tämä blogi oli ennen osoitteessa kerttuikavalko.com.

Ajatuksia työstä, opiskelusta, alanvaihdosta ja harrastuksista.

Kerttu Heinikoski

Blogia kirjoittaa entinen fysioterapiayrittäjä, nykyinen infrarakentamisen AMK-opiskelija.