Vauvani on nyt neljän kuukauden ikäinen. Tässä kesä-heinäkuussa fyysinen palautuminen on ottanut selvän harppauksen eteenpäin. Olen voinut kokeilla uusia lajeja, kuten ratsastusta, kevyttä juoksua ja tennistä ja lisätä kuntosalilla tehoja harjoitteluun. Samalla olen alkanut miettiä, että mitkä tekijät ovat omalla kohdallani vaikuttaneet raskaudesta ja synnytyksestä palautumiseen. On inhimillistä, että omaa tilannettaan alkaa vertailla joihinkin muihin, mutta palautumiseen liittyy kohtalaisen monta tekijää. Mitä siis tarkoittaa, kun tilanteet on yksilöllisiä?
- Meillä on hyvä tukiverkosto, innokkaita hoitajia on ja sitä kautta hyvin aikaa harrastaa
- Pystyin liikkumaan koko raskausajan ilman kipuja eikä minulla ollut esim. hyperemeesiä
- Kudostyyppini kanssa on käynyt tuuri
- Vatsalihasten välinen rako oli kaventunut synnytystä edeltäneeseen noin kaksi viikkoa synnytyksestä, toki kalvorakenteet oli vielä löystyneet, lihasvoima heikkoa ja lantionpohjan ja vatsalihasten keskusteluyhteys hidasta
- Minulle ei jäänyt kipuja synnytyksestä ja episiotomia-arpi parani hyvin
- Synnytyskokemukseni oli hyvä omistautuneen henkilökunnan avustamana
- Minua tuettiin lapsuudessa liikkumaan ja harrastamaan, harrastusmaksuni voitiin maksaa
- Olen aina luontaisesti pitänyt liikkumisesta ja se on tuottanut minulle iloa
- Minulla ei ole akuuttia huolta toimeentulosta
- Minulla ei ole perussairauksia
- Sosiaalinen ympäristö on tukenut minua antamalla mahdollisuuksia lepäämiseen ja harrastamiseen
- Vauvani on terve
- Hän on nukkunut yöt syntymästä lähtien hyvin, syöttöjä 1-2
- Olemme vuorotelleet syöttövuoroja öisin mieheni kanssa
- Vauvani suostuu syömään myös tuttipullosta
- Toiveeni vauvan ruokintatavasta (imetys) on toteutunut enkä ole joutunut stressaamaan siitä
Jos yksikin näistä kohdista olisi mennyt eri tavalla, olisi palautumiseni eri vaiheessa.
Mitä palautuminen edes tarkoittaa? Jos pohdin asiaa omalta kohdaltani, olen isossa kuvassa palautunut nousujohteisesti ja toimintakykyni on hyvällä tasolla. Jos peilaan kuntoani tilaan ennen raskautta, on monta asiaa vielä kesken. Selkää ja lantiota särkee milloin mitenkin, kehon kapasiteetti uusien lajien kokeiluun on matala ja DOMSit (viivästynyt kudosarkuus) seuraa jokaista hieman poikkeavaa suoritusta. Lihasmassaa on selvästi vähemmän kuin ennen raskautta.
Noilla asioilla ei kuitenkaan ole minulle sen suurempaa merkitystä. On helppo olla luottavainen kun asiat on koko ajan menneet eteenpäin. Ja kuten aiemmin tuli ilmi, hyvin monet omasta reippaudestani, taidoistani tai tietämyksestäni riippumattomat asiat ovat mahdollistaneet sen.
Sen lisäksi: ympäristön asettamat vaatimukset keholleni ovat nyt hyvin erilaiset kuin ennen. Kehossa on kudoksen joustavuutta ja löysyyttä ylläpitävää relaksiinia imetyksen takia, imetyksiin menee vuorokaudessa tällä hetkellä noin tunti joka tarkoittaa erilaisissa staattisissa asennoissa olemista. Kannan vauvaa lukemattomia kertoja päivässä. Olen kumartuneena eteenpäin vaipanvaihdoissa ja muissa hoitotilanteissa. Tietyllä tapaa pelkkä palautuminen ei edes riitä, vaan samaan aikaan kehon ominaisuudet olisi hyvä saada pystyvämmäksi kuin ennen raskautta.
Jos mietitään vielä raskaudesta ja synnytyksestä palautumista, ollaan tyypillisesti kiinnostuneita erkaumasta. Kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen tein pientä vatsarutistusta ja tunnustelin vatsan jännesaumaa ja se oli leveydeltään alle kaksi sormea. Linea alba oli myös alkanut jämäköitymään ja kudos oli paljon napakampi kuin olisin arvannut. Kävin vielä tarkistamassa tilanteen toiminnallisella ultraäänellä noin kaksi kuukautta synnytyksestä, ja kalvorakenteeseen tuli selkeä jännitys vatsalihasharjoituksissa. Niissä harjoitteissa, mihin keskivartalon voima ei vielä riittänyt, ei kalvorakennekaan toiminut optimaalisesti.
Olinko silti vielä palautunut kahden viikon tai kahden kuukaudenkaan kuluttua synnytyksestä? Kaukana siitä. Tässä tullaan isosti niihin asioihin, joissa vaikutusmahdollisuudet on rajalliset. Kudostyyppini vain on sellainen, että se pystyi raskaudessa sopeutumaan venytykseen hyvin ja palautumaan sitten ilman isompia komplikaatioita. Tämän mahdollistamana oli hyvät lähtökohdat lähteä treenaamaan ja toimimaan johdonmukaisesti palautumisen tukemiseksi. En ole jäänyt odottelemaan, että kehoni vahvistuu itsekseen, ja se on ollut ajoittain epämukavaa. Mutta niin harjoittelu joskus on.
Yksilöllinen äitiysfysioterapia on siis sitä, että oikeasti hahmotetaan asiat erkauman, virtsankarkailun tai hartiakipujen takana. Se myös vaatii äidiltä itseltään omaan tilanteeseen vaikuttavien asioiden hyväksymistä ja asioiden tekemistä omalla tahdilla. Palautuminen ei ole kilpajuoksua eikä tilanteita voi eikä kannata vertailla.
