Ensimmäinen opiskelijavappu on nyt koettu. Se taisi olla ihan kaiken kaikkiaan ensimmäinen, koska en muista, että olisin ollut juhlimassa vappua ft-opintojen aikaan. Toimin KINRAn puheenjohtajan sijaisena vapun ajan, joten suoritin insinöörilakituksen Valkeisella ja pidin lyhyen puheen Kuopion torilla muiden puheenjohtajien kanssa. Lisäksi olin pesemässä Siskotyttö-patsasta ennen sen lakitusta, joten sain aika spesiaaleja kokemuksia.
Vapussa on ihan oma tunnelmansa muihin juhlapyhiin verrattuna. Mielestäni se on pohjavireeltään aika iloinen juhla, täynnä ylioppilaslakkipäistä kansaa ilmapalloineen ja piknikeineen. Aurinko paistaa, saattaa olla jo lämmintä ja edessä on lupaus kesästä. Ei ole joulun pimeyttä, pääsiäisen kylmyyttä tai juhannuksen mökkeilyä. Siis stereotyyppisesti ei ole.
Ihmiset kerääntyvät yhteen isoille marsseille, toreille, rannoille, kuuntelemaan puheita, lakittamaan patsaita ja syömään munkkeja yhdessä. Erityispiirteitä siis on, ja monelle vappu on ihan suosikkijuhla.
Oma vappuni meni eri tavalla mitä olin suunnitellut, koska minulla oli järjestötoiminnan vastuita, jotka halusin hoitaa. Olin siis ihmisten keskellä jopa siinä määrin, että vapunaaton iltapäivällä alkoi ärsykekuormani kasvamaan niin isoksi, että sain päänsäryn ja lähdin kotiin.
Nyt jälkikäteen some on ollut täynnä vapun juhlimista. Kirkkaita värejä, perhettä, ystäviä, sukulaisia, herkuttelua ja skumppaa. Tämän kaiken ilon ja karnevaalin keskellä aloin ajattelemaan niitä, joiden vappu näytti hyvin erilaiselta.
Miten lukematon joukko ihmisiä vietti vapun tahtomattaan ihan yksin. Kuinka monen oli pakko olla töissä vappuna, koska ilman lisiä peruspalkka ei riitä elämiseen ja sen takia juhlimiselle ei ollut mahdollisuutta. Kuinka moni ei kehdannut lähteä minnekään juhliin, koska se olisi edellyttänyt rahan käyttöä, jota ei ehkä ole yhtään ylimääräistä. Ketkä kaikki olisivatkaan halunneet viettää opiskelijavappua, mutta mahdollisuuksia uudelleenkouluttamiselle ei ole. Kuinka moni voi niin huonosti ja joutuu murehtimaan niin paljon, että voimat on aivan lopussa eikä toisten seuraan jaksa hakeutua.
Olen tuntenut ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden tunteita suurimman osan elämästäni, ja arvelen, että se on aika universaali tunne. On ihan olennainen ihmisyyden lähtökohta haluta viettää aikaa muiden kanssa. Nykyajan maailmassa on vaikeaa olla olematta tietoinen kaikesta upeasta, siististä ja huikeasta elämästä, mitä niin moni muu vaikuttaa elävän. Paino sanalla vaikuttaa.
Vappuna tuo kaikki tuntui olevan korostuneena ja moninkertaisena aiempaan verrattuna. Juuri silloin myös vaillejäämisen tunteet ja yksinäisyys nousevat kaikista helpoiten pintaan.
Minulla oli etuoikeutettu tilanne, koska sain olla ihmisten keskellä ja kokea sitä äänekästä ja meluisaa vapun riemua, mutta sain myös päättää, miten pitkään siinä halusin olla. Kotonakaan en kuitenkaan ollut yksinäinen, koska perheeni oli kotona. Sain tulla omaan turvasatamaani ja sammuttaa ärsykevirran.
Joten tänä vappuna ajattelin yksinäisiä ja niitä, joille vapun juhliminen ei ole mahdollista. Toivottavasti ensi vappu näyttää edes pienelle osalle heistä jo erilaiselta.