Olin viime viikonloppuna Jyväskylässä henkilökohtaisten asioiden takia puolikkaan päivän. Olisin mielellään jäänyt yöksi, mutta erinäisistä syistä kotiin piti palata samana päivänä.
Kaupungilla on minulle erityinen merkitys. Muutin sinne 16-vuotiaana käymään lukiota, joten asuin myöhäisteini-iän ja täysi-ikäisyyden huuruiset ensihetket siellä. Opettelin itsenäistä elämää vanhempien ja isovanhempien tuella ja kirjoitin ylioppilaaksi.
Muutaman vuoden asuin muualla, mutta fysioterapiaopintojen aikana palasin takaisin seudulle ihmissuhteen vuoksi. Parin vuoden päästä muutin taas pois, tällä kertaa Kuopioon, johon tulisinkin pitkäksi aikaa jäämään. Olen siis koko ajan Keski-Suomessa asuessani ollut joko opiskelemassa tai juuri työelämään siirtyneenä, joten sellaista tasaista ns. aikuisen arkea ei ole ehtinyt kovin pitkään kertymään. Olen aloittanut alusta monta kertaa Jyväskylässä.
Ehkä siksi minulla onkin niin ruusuinen kuva kaupungista.
Sain myös lukioaikana oman pienen ystäväpiirin, joka on pitänyt pintansa tähän päivään saakka. Kaupungissa asuu myös muita hyviä ystäviäni, joita ikävöin usein. Näiden ihmisten kanssa yhdessä eletyt muistot taitavat olla minulle yhtä kuin Jyväskylä.
Kuopiossa olen kokenut paljon muuta. Heittämällä vaikeimmat vuoteni, mutta myös isoimmat onnistumisen kokemukset sekä parisuhteeseen ja perheeseen liittyvät asiat. En asu enää Kuopiossa, mutta välittömässä läheisyydessä kylläkin. Tämä pieni etäisyys tuntuu tavallaan helpottavalta, koska se antaa kilometrejään enemmän välimatkaa ja tilaa. Joka tapauksessa kohtaan viikoittain paikkoja, ympäristöjä ja alueita, mitä en mieluummin muistelisi. Nämäkin tunteet varmasti haalistuvat ajan kanssa. Toisekseen olisi aika kohtuutonta kuvitella elämää ilman vaikeiden asioiden kohtaamista. Ehkä jossain Halinallejen maailmassa. Toistaiseksi ei ole annettu pääsylippua.
Nostalgialla on vahva voima. Saattaa hyvinkin olla, että itse Jyväskylän kaupungilla, sen kaduilla tai rakennuksilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että joka kerta kun ajan moottoritietä Vaajakosken jälkeen kohti keskustaa, toivoisin asuvani taas Jyväskylässä. Todennäköisemmin toivoisin taas asuvani sellaisessa viattomassa juuri täysi-ikäistyneen tai juuri valmistuneen toiveita täynnä olevassa maailmassa. Mikään ei ole kunnolla vielä alkanut, kaikki on vielä edessä.
Tosin, kolmen viikon päästä Kuopionkin merkitys alkaa muuttua uuden elämänvaiheen myötä. Saan aloittaa taas alusta. Uskoisin, että näin yli 10 vuotta myöhemmin tuo tunne on yhtä kuplivaa ja jännittävää kuin aiemminkin.
